Elias-kirjailijat kirjailijat
Karjalohjan, Karkkilan, Lohjan, Nummi-Pusulan, Sammatin ja Vihdin
KOTISEUTUKIRJAILIJATIETOKANTA
Suurenna / Pienennä kirjasinkokoaPienennä kirjasinkokoaSuurenna kirjasinkokoa
 Etusivu  |  Hakuohje  |  Palaute  | Rekisteriselosteet  
Etsi kirjailija
 
 
 
Voit valita useamman vaihtoehdon valikosta pitämällä CTRL-näppäimen alhaalla.
 
 Yleistä   Kirjoittamisesta   Teokset   Tekstinäytteet   Lähteet   Näytä kaikki tiedot   Tulosta 
 
 
‹‹ Takaisin hakutulokseen

Eino Halme

Karkkila


Eino Halme
  • s. 8.10.1908 Ul. Pyhäjärvellä
  • k. 18.11.1999 Helsingissä
  • Kulttuuritalon toiminnanjohtaja
  • Elämästä

    Eino Halme syntyi högforsilaisen masuunimiehen perheeseen. Joen toiselta puolelta kuuluivat masuunin äänet ja työ masuunin sisällä tuli tutuksi, kun Eino Halme jo pikkupoikana meni auttamaan isäänsä, joka työskentelin masuunin puhalluksessa. Noista ajoista jäi mieleen lähtemätön jälki.

    11-vuotiaana Eino Halme hankki jo omat ensimmäiset tienestinsä tehtaalla ja koulun päätyttyä hän meni vakituisesti töihin valimoon. Vuonna 1934 hän suuntasi Helsinkiin ja Strömbergin valimoon, missä hänestä tuli pääluottamusmies. Kun hän oli työskennellyt kahdeksan vuotta toimitsijana ammatillisissa ja poliittisissa järjestöissä, hänet kutsuttiin toiminnanjohtajaksi Kulttuuritaloon, joka oli valmistunut Helsinkiin osittain talkootyönä. Tässä tehtävässä Eino Halme työskenteli vuoteen 1973 asti, jolloin hän jäi eläkkeelle.

     

    Kirjoittamisesta

    Eläkevuosina jäi aikaa kirjoittamiselle. Eino Halme muisti lapsuutensa ja kasvuvuosiensa ihmiset ja tapahtumat. Niinpä Eino Halmeen kirjallinen tuotanto painottuukin kotiseudun muistoihin. Ensimmäisenä syntyi radiolle kuunnelma Sulkulaulaja, Halme kirjoitti sen 1960-luvun puolivälissä. Kuunnelma esitettiin kolme kertaa. Ensiesitys oli 18.12.1967 ja kolmas vuonna 1970. Vuonna 1981 nähtiin samaan aihepiiriin liittyvä televisio-ohjelma Metalli on lujaa ainetta.

    Kuunnelman rinnalla syntyi myös näytelmä Kylä metallisulun kynsissä, joka myöhemmin esitettiin Fagerkullan pihanäyttämöllä nimellä Sulku 1927. Kuunnelma käsitti 50 liuskaa tekstiä, mutta näytelmäksi muuttuessa laajuus kasvoi jo 200 liuskaan. Sulku-näytelmän ohjasi Hannu Lehtinen ja se esitettiin kesällä 1987. Tätä seurasi näytelmä Linderin aika, jonka ohjaajana toimi Veikko Uusimäki. Linderin aikaa esitettiin Fagerkullan kesänäyttämöllä kesällä 1992. Jo ennen näitä oli vuosina 1982-83 eletty Karkkilassa samoissa tunnelmissa, sillä esitettävänä oli Hellakylän helinää ja patakylän pakinaa, ohjaajana toimi Kauko Kokkonen.

    Sulku 1927 ja Linderin aika olivat merkittäviä myös siksi, että niiden toteutus keräsi suuren joukon erilaisia yhteisöjä. Mukana olivat metalliammattiosasto, kuorot ja soittokunta, työväen näyttämö ja kotiseutuyhdistys.

    Eino Halmeen kirjoituksia on julkaistu myös kirjoina. Tarinoi vanhast pruukist ilmestyi Suomen Valimomuseon vihkiäisiin vuonna 1989 Karkkilan Kotiseutuyhdistyksen kustantamana. Sama yhdistys oli jälleen julkaisijana, kun vuonna 1996 ilmestyi Murteen murinoi ja piänii tarinoi vanhast Höökforssist.

    Vuonna 1990 ilmestyi Eino Halmeen ja Reino Luodon yhteistyönä kokoama kaskukirja Meittii oli neljä riskii miästä ja vuonna 1993 tuli karkkilalaiskaskujen toinen osa, Poijes alta kylävvartijat. Karkkilan Kotiseutuyhdistys oli järjestänyt kaskukilpailun, jonka Halme oli voittanut ja Luoto tullut toiseksi. Tämä innoitti miehet lähtemään keräämään kaskuja ja muokkaamaan niitä kirjaksi. Kotiseutuyhdistys oli kaskukirjojen julkaisija ja karkkilalainen Kustannus-Mäkelä kustantaja.

    Teoksen Tarinoi vanhast pruukist on kuvittanut Kalevi Karlsson. Kaskukirjojen kuvitus on Hannu Lukkarisen. Kaikkien kolmen teoksen toimittajana on ollut Juhani Silván.

    Kotiseudun ajattelu piti Eino Halmeen mielen pirteänä. Viimeisimmän teoksen ilmestyessä hänellä oli ikää 88 vuotta. Eino Halmeen kirjallisesta tuotannosta on sanottu, miten se on kolmannen polven masuunilaisen ja innostuneen kotiseutumiehen persoonallinen testamentti Högforsin kyläyhteisölle.

    Teokset

    • Sulkulaulaja (kuunnelma, 1967)
    • Hellakylän helinää ja patakylän pakinaa (pienoisnäytelmä, 1982)
    • Sulku 1927 (näytelmä, 1987)
    • Tarinoi vanhast pruukist (paikoita, Karkkilan Kotiseutuyhdistys, 1989)
    • Meittii oli neljä riskii miästä (kaskukirja yhdessä Reino Luodon kanssa, 1990)
    • Linderin aika (näytelmä 1992)
    • Poijes alta kylävvartijat (kaskukirja yhdessä Reino Luodon kanssa, 1993)
    • Murteen murinoi ja piänii pakinoi vanhast Höökforssist, (pakinoita, Karkkilan Kotiseutuyhdistys,1996)

    Tekstinäytteet

    Teoksesta Tarinoi vanhast pruukist tarinan Masunti ja mää alku

    Mun kaikkein ensimmäittii muistoitain on kum mää seisoin meiren Vallein ja Taunoin kans korkjal koskitörmäl. Meiren perhe asui silloin siin likel olevas Näröin omistamas Fapriiki-nimises pykninkis ja meitin iloihimme kuului kipaista törmäl vartoomaan isöö valimost – toisinas väärään aikaanki.

    Ihan siin meitin kohral oli puinen koskisilta ja sen alipäässä oli masunti. Se valmisti tehtaan tarvittemaa takkirautaa jota tehtiin järvimalmist ja kaikensorttisest rautaromust eli krääpist. Ja sulattaes niitten sekaan kaarettiin puuhiilii ja kalkkikivee. Masuntin alikertaa kututtiin puukariks ja siäl jykytteli rouhintavasara. Sitä hoisi vanha Sarliini ja aijai kun sen jyske veti meittii pualees.

    – Mennääks kattomaa puukarii? kysyi muu neljä vuatta vanhein Vallei.
    – Juuu! Huurettii mei Taunoin kans innoissaa ja samas mei jo kipaistii törmää ales.

    Rouhintavasaras oli kaks pitkä ja vankkaa hirtti pystys ja niitten takaal oli vaakasuaras neljäskanttinen jykevä puurumpu, jonka ympärs miähen käret härintuskin yltyivät. Rumpun toises pääs oli siipipyärä ja juur kummei päästiin puukarin ovel, Sarliini tuli vesrännilt, jossa oli käynny lisäämäs ”onkaa” rouhintavasaraan.

    Siin rumpus oli simmottii pyärijäpäisii tukevii töksii, jokka nosteli niit teräspäisii pystyparrui vuaron perään ylös ja ne puroi omal painollas ales ja murskaivat niitten alle lapijoirun rautamalmin ja kalkkikiven. Kun Sarliini pääsi konees viäree, se mulkaisi meittii alta kulmais ja pruiskautti pitkän mällisylje. Se tykkäi siit et hänt katteltii pruukin kaikkein isomman koneen viäres ja oli tiättyst vähäharmeissaski ku mei peitottiin olemuksillamme puukarin ainova valolähre: matala ja kapia ovelläpi.

    Lähteet

    • Reino Luodon haastattelu elokuussa 2007
    • Tarinoi vanhast pruukist (1989)
    • Sulku-näytelmän käsiohjelma
    • Karkkilan Seutu 7.5.1987: Sulkua harjoitellaan Fagerkullassa
    • Kuva Sulku 1927 –näytelmän lukuharjoituksista Haukkamäen koululta maaliskuulta 1986. Kirjailija Eino Halme ja ohjaaja Hannu Lehtinen keskustelevat näytelmässä esiintyneen Jukka Salmen kanssa. Kuva on Karkkilan Seudun arkistosta.