Elias-kirjailijat kirjailijat
Karjalohjan, Karkkilan, Lohjan, Nummi-Pusulan, Sammatin ja Vihdin
KOTISEUTUKIRJAILIJATIETOKANTA
Suurenna / Pienennä kirjasinkokoaPienennä kirjasinkokoaSuurenna kirjasinkokoa
 Etusivu  |  Hakuohje  |  Palaute  | Rekisteriselosteet  
Etsi kirjailija
 
 
 
Voit valita useamman vaihtoehdon valikosta pitämällä CTRL-näppäimen alhaalla.
 
 Yleistä   Tuotanto   Kirjoittamisesta   Teokset   Tekstinäytteet   Lähteet   Linkit   Näytä kaikki tiedot   Tulosta 
 
 
‹‹ Takaisin hakutulokseen

Raimo Bärman


R. A. Karhumies

Vihti


Raimo Bärman sanoo kirjoittavansa ihmisestä luonnossa. Oma kirjoitustyyli on löytynyt luonnonläheisyydestä. "Luonnosta voi katsoa sitä mitä siellä on, oppia siitä ja katsoa luonnossa liikkuvia ihmisiä, jotka tekevät sen kukin omalla tyylillään", Bärman sanoo. "Asetan ihmisen osaksi luontoa, saavaksi osapuoleksi, enkä suinkaan ottavaksi, kuten nykyään näyttää olevan", kirjailija jatkaa. Hänen kertomuksissaan ihmiset kalastavat, marjastavat tai sienestävät luonnossa, mutta antavat luonnon olla omissa oloissaan. "Me menemme lataamaan itseämme luontoon", kirjailija sanoo.

Kohdeyleisökseen Raimon Bärman nimeää sellaiset ihmiset, jotka ymmärtävät sen, mistä hän kirjoittaa. Bärman toivoo, että nämä ihmiset ymmärtävät tarinoita, joissa ihminen on luonnossa ja osa luontoa, eivätkä luonnon herroja. Hänen mielestään lukijoille ei saa valehdella, vaikka hänen kirjoituksissaan on toki fiktiotakin.

Kirjoitusaiheet kypsyvät Raimo Bärmanin alitajunnassa vähitellen. Hän ei osaa nimetä jotain tiettyä hetkeä, jolloin aihe olisi valmiina mielessä kirjoitettavaksi. Hän luonnostelee aiheen lyijykynällä muistivihkoon ja tekee pyyhekumilla korjauksia. Näin hän rakentelee aiheesta tarinaa, josta se kehkeytyy konekirjoitusvaiheeseen.

Tässä vaiheessa kirjoituksen rakenne on jo hyvin selvillä, on kyse sitten novellista tai romaanista. Raimo kirjoittaa novelleihinsa yleensä lukijan mielenkiinnon herättävän alun, jota seuraa rauhallinen osio, jossa keskitytään luonnon ja ihmisen kuvaamiseen. Jos hän kirjoittaa romaania, hän saattaa laittaa hyvältä vaikuttavan osateeman muistiin ja käyttää sitä myöhemmin novellikokoelmassa.

Eniten tekstiä syntyy tietysti silloin, kun into kirjoittamiseen on huipussaan. Välillä tulee luomistaukoja, silloin työ lepää ja kirjailija kalastaa ja liikkuu ylipäänsä luonnossa. Aikaisempina vuosina Raimo Bärman metsästi, ja se vei pois ajatukset kirjoittamisesta.

Jossain vaiheessa kesken jäänyt aihe tulee taas Bärmanin mieleen ja silloin silmä huomaa, että tehty teksti ei välttämättä olekaan valmis - korjauksia on pakko tehdä. Tämä prosessi rakentaa kirjan kokonaiskuvaa ja helpottaa kirjoittamista. Silloin hänet valtaa tunne, että kyllä tästä tulee sittenkin jotain.

Raimo Bärman: "Kirjat ovat syntyneet kotona ja luonnossa"

Bärman kirjoittaa yleensä kotioloissa, ja silloin tällöin ulkona luonnossa lyijykynällä. Hän ei ole tarvinnut sen kummempia olosuhteita. Pohjoisen kertomuksia kirjoittaessaan hänellä oli tapana matkustaa Lappiin ja näillä matkoilla hän saattoi kirjoittaa mitä erilaisimmissa paikoissa.

Kirjailijan muistivihkot täyttyivät erätuvissa, nuotiopaikoilla, ja on hän kirjoittanut joskus kaatosateella autossakin. Hän on kirjoittanut Inari-järven autiotuvassa ja Ruijan rannalla, tunturin reunalla, jossa tuuli oli tempaista lehtiön käsistä. Bärman matkusti Lappiin joka kesä 23 vuoden ajan ja matkat kestivät yleensä yhdestä kahteen viikkoa.

Raimo Bärman on opetellut kirjoittamaan myös tietokoneella, vaikka hän ei siitä erityisemmin pidäkään. Viimeisimmät kirjansa hän on kirjoittanut tietokoneella. Lisäksi hän käyttää edelleen vanhaa ruotsalaista matkakirjoituskonettaan, jolla hän räpsyttelee, yleensä tarpeeksi kaukana Annikki-vaimostaan, jottei häiritsisi hänen työskentelyään tietokoneen ääressä.

Parasta kirjoitusaikaa Raimolle ovat iltapäivät ja illat. Hän on tottunut tähän päivärytmiin ja siitä hän on pitää kiinni, yökirjoittajaksi hänestä ei ole. Aamulla on puolestaan muuta toimintaa ja sen lomassa tulee ajateltua tulevaa kirjoittamista.

Kirjailijan toimeentulosta ja saamasta palautteesta

Raimon Bärman on saanut apurahoja keskinkertaisesti. Hänen mielestään Suomessa on liian vähän apurahoja kirjailijoille myöntäviä tahoja. Hän on saanut kerran yksivuotisen valtion taideapurahan. Suomalaisnorjalainen kulttuurirahasto on myöntänyt neljä kertaa ja Ruotsalais-suomalainen kulttuurirahasto kahdesti apurahan pohjoisen kuvaamista varten. Viimeisimmän apurahan hän sai Kansansivistysrahastolta Linnoituksen takana -muistelmateosta varten. Lisäksi hän on saanut silloin tällöin pieniä kirjastoapurahoja.

Raimo Bärmanin mielestä paljon myyville kirjailijoille ei pitäisi myöntää sen kummempia apurahoja, he tulevat toimeen omillaankin. Heitä ei pitäisi päästää jakamaan vähiä apurahoja, koska kustantajat mainostavat myyviä kirjoja ylitse muiden ja muut jäävät tässä pelissä vähemmälle huomiolle. "Kyllä hyvin myyvät kustantajat ja kirjailijat pärjäävät", Bärman sanoo.

"Huomio pitäisikin kiinnittää siihen suurempaan ja huomiotta jäävään kirjoittajien joukkoon, joka ylläpitää suomalaista kirjallisuutta", Bärman toteaa. Kirjailijan mukaan juuri he tarvitsevat työrauhaa, ja se puolestaan edellyttää jonkin tasoista apurahaa, jotta edes välttävä toimeentulo olisi taattu.

Bärman toteaa, että näinkin pienen maan kuin Suomi, pitäisi panostaa enemmän kirjailijoihin, koska kielialue on pieni ja sitä täytyy vaalia. Hänen mielestään nykyistä laajapohjaisempi suomenkielinen kirjallisuus on perusedellytys pienen kielen säilyvyydelle.

Raimo Bärmanin mielestä kirjallisuuskritiikki on nykyään vähentynyt sanomalehdissä. Toisaalta paljon myyvät kirjailijat ja kirjat saavat entistä suuremman osuuden kritiikistä ja se on entistä myönteisempää. Bärman toteaa, että jos saat kirja-arvostelun johonkin valtalehdistä, sitä ennen kustantaja on mainostanut kirjaa ahkerasti lehdille.

"Tämä menettely poikii yleensä kohtuullisen myönteisen kritiikin", kirjailija sanoo, ja jatkaa: " Sitten hyväveli-ketju nostaa hyvin mainostettuja ja arvosteltuja kirjailijoita ylös". Raimo ehdottaa tämän tilanteen muuttamiseksi sitä, että myyvien kirjailijoiden saamaa palstatilaa vähennettäisiin ja vähemmälle huomiolle jäävien kirjailijoiden osuutta nostettaisiin. Hänen mielestään tuntemattomimpien kirjailijoiden tunnetuksi tekeminen edistäisi suomalaista kirjallisuutta. Hänen tulkintansa mukaan liian moni hyvä kirjailija menee tällä hetkellä hukkaan.

Bärman toteaa saamastaan kritiikistä, että myönteinen arvostelu on tuntunut luonnollisesti hyvältä, mutta kielteistäkään hän ei ole jäänyt murehtimaan, jos se on ollut oikeaan osunutta. Bärman sanoo, että hänen teoksistaan arvosteluja ovat kirjoittaneet eniten toiset kirjailijat ja sanomalehtien toimittajat. Toimittajat ovat olleet useimmin niitä, jotka eivät ole aina tienneet mistä ovat kirjoittaneet. Hän lisää, että keskimäärin toimittajatkin ovat osanneet kirjoittaa oikeudenmukaisesti.