Adolf Neovius

Lohja


Adolf Neovius
  • Syntyi 20. kesäkuuta 1858 Uudessakaupungissa
  • Kuoli 15.11.1913 Lohjala
  • Elämästä

    Paikallishistorian uranuurtaja

    ”Adolf Neovius jatkoi Lohjalla kirkkohistoriallisia tutkimuksiaan ja toimitti edelleen papiston matrikkelia, mutta ainakin jo 1300-luvulta periytyvän emäseurakunnan sekä sen monien merkittävien kartanoiden historia oli luonteva reitti Lohjan paikallishistorian pariin. Siinä Neovius kohtasi varsin neitseellisen maaperän. Lohjalla oli tosin jo 1894 perustettu maan ensimmäinen kotiseutututkimusyhdistys, Lohjan Kotiseutututkimuksen Ystävät, jonka tarkoituksena oli Lohjan pitäjänkertomuksen aikaansaaminen. Kyseessä ei kuitenkaan ollut pitäjänhistoria, vaan suunnitellussa kertomuksessa tultaisiin käsittelemään myös muun muassa Lohjan luontoa ja elinkeinoelämää. Kun yhdistyksen keskeisissä henkilöissä ei ollut yhtään historioitsijaa, sen alkuvuosien toiminta oli painottunut paikkakunnan luonnon tutkimiseen ja ensimmäiset yhdistyksen julkaisusarjassa "Lisiä Lohjan Pitäjänkertomukseen" painetut teokset käsittelivät pääasiassa sitä. Vain kaksi niistä edes sivusi historiaa, eli Emil Nervanderin kirjoitus Lohjan kirkosta ja sen maalauksista sekä Axel O. Heikelin kirjoitus Kiviajan ja vanhemman rauta-ajan löydöistä Lohjalla. Adolf Neoviuksessa Lohja sai ensimmäisen varsinaisen historioitsijansa. ” (Torsti Salonen)

    Opinnot ja työelämä:

    • Koulu ja ylioppilastutkinto Porvoossa
    • Teologiaa Helsingin Yliopistossa
    • Pappisvihkimys 1885
    • Viisi vuotta ylimääräisenä pappina Sakkolassa, Karjalan kannaksella
    • ”Löysi” runonlaulaja Larin Parasken, mikä teki hänestä kuuluisuuden ja piispa Alopaeuksen yksityissihteerin.
    • Lohjan kirkkoherra 1902-1913

    Tuotanto

    Kirjallinen tuotanto
    Lohjaa koskevat teokset:

    • Historiska anteckningar om Vaanila gård jemte dertill hörande lägenheter i Lojo;
      Helsinki, 1909
    • Lohjan pedagogia
      Helsinki, 1910
    • Historiska anteckningar om Lylyis gård i Lojo socken
      Helsinki, 1910
    • Historiallinen esitys Ojamon ratsutilasta Lohjan pitäjässä
      Lohja, 1910
    • Historiallinen esitys Lylyisten Sepän talosta Lohjan pitäjässä
      Helsinki, 1910
    • Historiska anteckningar om Paloniemi gård
      Lohja, 1911
    • Historiska anteckningar om Kyrkstad rusthåll och Kittfall hemman i Lojo socken
      Helsinki, 1911
    • Lojo sockens kyrkliga förhållanden 1 ja 2
      Jyväskylä, 1907 ja 1912

    Muut teokset:

    • Itä-Kannaksen murresanakirja
      Muut tekijät Neovius, Adolf, Hakulinen, Lauri, Ruoppila, Veikko
      Helsinki 1984. (Murresanakirjan pohjana käsikirjoitus: Sakkolan ja Metsäpirtin murteen sanaluettelo / Ad. Neovius).

    Lähteet

    Torsti Salosen artikkeli osoitteessa: http://www.sci.fi/~torstis/lohja/kirjoit/vaesto/neovius.htm