Heikki Toppila

Vihti


Heikki Toppila vanhempi harrasti mm. kirjallisuutta. Hän ehtikin nähdä poikansa kirjoittamia tekstejä, mutta kirjailijan esikoisteos julkaistiin vasta isän kuoleman jälkeen. 1800-luvun lopulla kansakoululainenkin sai romaaneja luettavakseen kirjaston ja nuorisoseurojen kautta. Kirjailijan ensimmäisiä omia teoksia oli Oulusta ostettu Juhani Ahon Jäniksenpoikalastut. Nuorukaisena Heikki Toppila alkoikin kirjoittaa omia tekstejä. Runoja Toppila kirjoitti jo 14-15-vuotiaana.

Toppilan tuotannon erikoispiirteitä ovat synkät kansantarinat sekä mystiikan, unien ja näkyjen riivaamat ihmiset. Pohjoispohjanmaa, lapsuuden ja nuoruuden havainnot, näkyvät myös Toppilan tuotannossa.  Teoksissaan kirjailija kuitenkin käyttää epämääräistä aikaa tai paikkaa. Useilta kotimaan matkoiltaan kirjailija keräsi mm. sanontoja eri puolelta Suomea.  Tuotannolle on ominaista myyttinen kansankuvaus ja voimakas tyylittely. Arvi Kivimaan mukaan Toppila kaivautuu syvälle kansansieluun ja ”…tavoittaa sieltä sairaan uskonnollisen hurmoksen, hillittömän viinanhimon ja lihan muiden syntien salaisuuksia”.  Toppilalle tyyli oli kovan työn tulos, tyylitaito ei ollut hänelle myötäsyntyistä. Toppila luki paljon, myös käännöskirjallisuutta. Yliopistossa ja lausunnan opiskelussa tutuksi tullut tyylin analyysi auttoi Toppilaa kun hän etsi ominta luovaa ilmaisua.
Teoksiaan Toppila valmisteli huolellisesti ja teki tarkkaa taustatyötä mm. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistossa. Vanhasta kirjallisuudesta Toppila etsi esimerkiksi aiheeksi sopivia kummitusjuttuja ja tutki kieltä. Toppila keräsi muistiin mm. paikallisia sananparsia. Matkoiltaan Toppila julkaisi kertomuksia ja matkapakinoita Kalevassa.

Vuonna 1909 Heikki Toppila kirjoituksia julkaistiin jonkin verran Oulun maalaisliittolaislehti Liitossa. Laanilan vuosina Heikki Toppila lähetti WSOY:lle neljä romaanikäsikirjoitusta, joita ei koskaan julkaistu (Sielujen säveliä v. 1908, Kohtalon uhrit v. 1914, Barabbas v. 1914 ja Onni vaihtuu v. 1915). Opettajavuosien runoja julkaistiin jonkin verran lehdissä ja albumeissa. Näiden vuosien tuotantoon kuuluu melkoinen määrä juhlarunoja, joissa Toppila on kokeillut esimerkiksi Kalevalan mittaa. Osa runoista painettiin erillisinä lehtinä ja ne oli tarkoitettu juhlayleisön ostettaviksi. Tyypillinen runojen aihe oli kotiseudun ylistys.

Viimeisimmän käsikirjoituksen hylkäyksen jälkeen seurasi parin, kolmen vuoden tauko, kunnes kirjailijan esikoisteos, novellikokoelma, Helvetin koira julkaistiin vuonna 1925. Teoksen kustansi WSOY. Ensimmäinen Helvetin koiran novelleista, Ralli-Riitu, julkaistiin kuitenkin jo vuonna 1917 Suomen Kuvalehdessä. Helvetin koiran novelleissa Toppila ei suinkaan ihannoi maalaiselämää, vaan on pikemminkin satiirinen tarkkailija. Seuraavan novellikokoelman Valkealan vaarin jouluviinoja julkaisi Kirja jouluksi vuonna 1923. Toppilaa kiitettiin tiiviin tunnelman luomisesta. Koskimiehen mukaan novellikokoelma on kuitenkin Toppilan vähäpätöisin tuote, vaikka aikalaisarvostelut olivatkin myönteisiä ja kirjailijaa pidettiin lupaavana. Yrjö Juustila on kirjallisuuden lisensiaattitutkimuksessaan tutkinut Toppilan tuotantoa ja Toppilan suhdetta ekspressionismiin sekä Toppilan tuotannon symboliikkaa. Toppilan arkkityypit, novellien päähenkilöt, Helvetin koiran naiset sekä myöhemmin Valkealan vaariin jouluviinojen miehetkin, kantavat mukanaan erilaisia piinaavia syyllisyyden taakkoja. Nämä ahdistavat syyllisyyden tunnot palautuvat päähenkilöiden elämään erilaisina takautumina. Novelleissa Toppila vielä hakee tyyliään, mutta symboliikka, unien ja takautumien käyttö, näkyy jo ensimmäisissä kokoelmissa. Tutustumista ekspressionistiseen ilmaisuun Toppilaa kannusti ilmeisesti serkku Abraham Ojanperä, joka oli opiskellut Saksassa. Ekspressionismiin Toppila tutustui myös Toukokuun ryhmäläisten välityksellä.

Erottuaan opettajan virasta vuonna 1924 Toppila työsti useampaa romaanisuunnitelmaa. Esikoisromaanin Auringon nousun maahan julkaisi WSOY vuonna 1926, teoksen Toppila kirjoitti kesällä ja syksyllä v. 1925. Esikoisromaania pidetään Toppilan pääteoksena. Se on synkkä talonpoikais- ja rakkaustarina, tunnelmaltaan alakuloinen ja kolkko.  Tarinassa Toppilan esikuvana on saattanut olla tositapahtuma. Rakkaustarinan ohella teoksessa käsitellään itsemurhan tehneen miehen sukumuistoja. Aikalaiskriitikko Koskimies toteaa: ”…syytä kiinnittää erikoista huomiota Toppilan esikoisromaanin tekniikkaan. Sehän ei, kuten tunnettua, ole jäsennelty normaaliromaanin tapaan: tapauksia ei varsinaisesti suoraan kerrota, vaan niiden annetaan lähinnä heijastua siitä kollektiivisielusta, joka on kirjan varsinainen päähenkilö.” Toppilan romaaneissa tärkeä osa on vuoropuhelulla, keskustelulla, havainnollisilla kuvilla, ei niinkään juonella - nämä piirteet näkyvät jo siis esikoisromaanissa. Yrjö Juustilan mukaan Auringon nousun maahan esikoisteos on rakenteeltaan puhdasta ekspressionismia, myöhemmässä tuotannossa ekspressionismi ei ole yhtä selvää. 

Toppila käsittelee tuotannossaan usein kuolemanpelkoa ja painajaisia. Kuoleman siiveri saikin ilmestyessään 1928 ristiriitaisen vastaanoton sen painajaistunnelmien takia. Koskimies toteaa novellikokoelmasta: ”…edustaa uusimmassa kirjallisuudessamme mitä täydellisintä eepillistä modernismia, joka on hämmästyttävän omalaatuista…”. 

Päästä meidät pahasta romaania Toppila työsti noin kolme vuotta. Kirjailijaa askarrutti talonpoikaisen kulttuuriromaanin aate. Toppilan esikoisromaanin arvosteluissa Lauri Viljanen viittasi kansankuvauksen renessanssiin. Päästä meidät pahasta sai ilmestyessään kiittävät aikalaisarvostelut. Romaaneissa ”Päästä meidät pahasta” ja Tulisilla vaunuilla henkilöt taistelevat luonnon voimien lisäksi itsensä kanssa, esimerkiksi alkoholismin kanssa. Tulisilla vaunuilla teoksessa siirrytään kuvaamaan jo 1900-luvun talonpoikaiselämän muutoksia, kun taas romaanisarjan aloitus Päästä meidät pahasta lähtee liikkeelle 1870-luvun suomalaisesta perinteisestä kyläyhteisöstä.

Toppilan myöhemmissä teoksissa Siernaporin kuningas (1937), Onnen kultamoukari (1941)ja Ja niin tuli kevät taas (1945) on käsitelty osittain samaa aihetta, mutta aikaisempaan tuotantoon verrattuna valoisimmissa merkeissä: nuoret rakastavaiset joutuvat erilleen, mutta mutkien kautta päätyvät takaisin yhteen. Kirjassa Nuoruuden kujanjuoksu (1949) on yhtenä päähenkilönä Auringon nousun maassa teoksessa itsemurhan tehneen miehen poika.