Urho Johannes Karhumäki


Nalle, Jussi-Haukka ja Tavi Ylämaa

Vihti


Karhumäki aloitti tuotantonsa vuonna 1924 julkaistulla romaanilla Rantasuon sankari.  Esikoisromaania seurasi kolmisenkymmentä teosta, jotka olivat pääosin kansankuvauksia. Karhumäen tunnustetuimpana teoksena pidetään raivaajaelämää kuvaavaa romaania Korpiherra vuodelta 1932.

Karhumäen tunnetuin teos on kuitenkin urheiluromaani Avoveteen vuodelta 1936, jolla hän voitti kultamitalin vuoden 1936 Berliinin olympialaisten taidelajien kilpailussa. Vuonna 1941 julkaistussa romaanissa Miesten matkassa Karhumäki käsitteli juuri sodittua talvisotaa.

Urho Karhumäen kirjallinen työ sai varsinaisesti alkunsa espanjataudista, jonka hän sairasti vuonna 1922. Toipuessaan ankarasta koettelemuksesta kirjailija sai omien sanojensa mukaan ”kirjallisen herätyksen”.  Kuumehoureessa hän eli tulevan esikoisromaaninsa päähenkilön vaiheita ja sai teoksen valmiiksi kymmenessä päivässä, tosin vaimonsa avustuksella.

Keskisuomalainen kirjailija Leo Kalervo on todennut, että Karhumäki oli hyvä soveltamaan erilaisia tyylejä. Hän osasi soveltaa sillanpääläisyyttä, mutta laittoi teksteihinsä mukaan myös käytännöntuntemustaan. Kalervon mukaan 95 prosenttia kirjailijoista on Karhumäen kaltaisia: ”he menevät näkymättömiin ja muuttuvat kirjallisuuden alkuperäisluokaksi”.

Karhumäen tapa kirjoittaa oli intensiivinen, esimerkiksi Korpiherra valmistui 25 päivässä ja Halki vuoren 45 päivässä. Hän on itse kommentoinut kirjoitusprosessiaan seuraavasti: ”Halukkaasti sekä valveilla että puoliunissa mietiskelen aihettani kirjoittamatta mitään, kunnes syöksen kaiken nopeasti yhtä mittaa.”

Nopea kirjoitustahti johti siihen, että monet Karhumäen kirjoista ovat hyvin laveasanaisia esityksiä, joissa vähäisiäkin asioita kuvataan pikkutarkasti. Pääteoksensa reilussa kolmessa viikossa kirjoittanut kirjailija ei ollut niitä miehiä, jotka hiovat tekstejään loputtomiin.

Osaksi Karhumäen kiivas kirjoitustahti selittyy sillä, että hän kirjoitti kaikki teoksensa työnsä ohessa. Ei ollut lainkaan tavatonta, että Karhumäki kirjoitti junassakin kirjoituskone polvillaan, ollessaan Pellervo-seuran työmatkoilla. Erityisen tuotteliaita jaksoja olivat kesälomat Sahapellon tilalla.

Myös 1930-luvun alussa koetut taloudelliset vastoinkäymiset pakottivat Karhumäen kirjoittamaan romaaneja nopeasti valmiiksi. Kirjailija oli lähtenyt osakkaaksi Nummelan harmonitehtaaseen, joka ei kuitenkaan menestynyt. Yrityksen kaikki velat, yhteensä 1,5 miljoonaa silloista markkaa, jäivät lopulta Karhumäen maksettaviksi. Hän maksoi velan tekijänoikeustuloillaan kymmenessä vuodessa. Ihanteidensa mukaisesti kirjailija piti velan maksamista kunnia-asianaan.

Urho Karhumäen poika Eero on summannut isänsä tuotannon seuraavasti:

"Isän tuotanto on raikkaaseen ja terveeseen elämänhenkeen ohjaavaa. Se oli hyvän ja pahan taistelua, jossa oikeudenmukaisesti hyvä voittaa. Kirjoista välittyy myös maahenkisyys, urheilijan mieli, rehtiys ja isänmaallisuus."
  
(lähde: Luoteis-Uusimaa 2.6.1991 "Urheilu- ja kulttuurimies terveen elämän hengessä")

Maalaiselämän ja raivaajien kuvaaja

Karhumäen tuotannon keskeisenä teemana oli maalaiselämän kuvaus, jonka kantaviksi arvoiksi on usein mainittu ”maa, työ ja miehuus”. Jo esikoisromaanissaan Rantasuon sankari, kirjailija perehdyttää lukijansa ankaraan raivaajaelämään, joka on kuitenkin tervehenkistä ja rehtiä. Teoksen tapahtumat perustuivat pitkälti kirjailijan isoisän elämänvaiheisiin.

Karhumäen parhaana pidetty romaani Korpiherra on sekin raivaajakuvaus, joka sijoittuu 1900-luvun alkuun. Kirjan päähenkilö on Janne Oksala, joka ei juurru kaupunkielämään. Todellisen olemuksensa Janne, kuten Urho Karhumäkikin, löytää vasta maalla – siellä hän pääsee voimansa lähteille.

Useita kesiään Vihdissä viettänyt, tulenkantajien ydinryhmään kuulunut Lauri Viljanen esitti Karhumäestä seuraavan arvion:

Kirjailijana Karhumäki on ”maan, työn, ja miehuuden ylistäjä, realisti ja idealisti – aivan itsenäinen ja omalaatuinen ilmiö uudessa kirjailijarintamassamme. Hänessä on psykologisten pohjavirtojen kuuntelijaa – hän eläytyy hartaudella, ja karhean pinnan alta paljastuu hänen kynänsä jäljeltä inhimillistä herkkyyttä. Hän on voimakas hahmotteleva taiteilija”.
    
(Lähde: Aleksis Kivestä Saima Harmajaan. 1943)


Urheilu ja Avoveteen romaani

Maalaiselämän ohella urheilu oli toinen kantava teema, joka toistui innokkaasti urheilua harrastavan Urho Karhumäen kirjojen aiheissa. Oman aikansa urheilijoista Karhumäki ihaili eniten juoksija Hannes Kolehmaista, joka vieraili joskus Sahapellon tilalla. Karhumäki oli aktiivinen koululaisurheilun puolestapuhuja, hänen aikanaan aloitettiin esimerkiksi Vihdin koulujen väliset urheilukilpailut.

Eniten kuuluisuutta Karhumäki sai Berliinin olympialaisissa kultaa voittaneella romaanilla Avoveteen, jossa kerrotaan nuoren Yrjö Niemelän elämänvaiheista. Niemelä karkaa maaseudulta Helsinkiin, mutta elämä siellä on jatkuvaa kamppailua. Armeija-aikana Yrjön juoksijan lahjat paljastuvat, hän harjoittelee tosissaan, mutta tulosta syntyy vasta kun hän muuttaa takaisin maalle. Muutto ja uurastus palkitaan: Yrjö voittaa olympiakarsintojen 5 000 metrin juoksun uudella maailmanennätysajalla. Niemelän kehityskertomus huipentuu siihen, että hän onnistuu voittamaan rakastamansa tytön sydämen ja eheän elämän.

Avoveteen julkaistiin luonnollisesti myös kisoja isännöineessä Saksassa, käännösnimellä "Yrjö der Läufer". Myöhemmin teos käännettiin ja julkaistiin vielä unkarinkielisenä "A Bainok", hollanninkielisenä "Yrjö De Looper" ja ruotsinkielisenä "Yrjö Löparen".

Karhumäen kultamitali oli merkittävä tapahtuma Vihdissä ja voittajasta oltiin ylpeitä. Veikko Helle on sanonut, että Vihdissä ei tiedetty etukäteen sitä, että Karhumäki oli lähettänyt kirjan kilpailuun, vaikka kirja oli ilmeisesti ollut valmis jo pitkään ennen olympialaisia. Karhumäelle järjestettiin sankarin vastaanottojuhla Nummelan työväentalolla.

Orvo Saarikivi ohjasi vuonna 1939 Avoveteen-romaanista elokuvan, jonka on mainittu olleen Suomen ensimmäinen urheiluelokuva.

Jos Avoveteen romaani ilmestyisi nyt, sitä saatettaisiin syyttää jopa naiiviudesta ja liiasta kirkasotsaisuudesta, mutta romaania ja muuta Karhumäen tuotantoa on arvioitava oman aikansa ilmiönä. Kirjailija Leo Kalervo on pitänyt Karhumäkeä hyvin mielenkiintoisena kirjailijana, koska hänen tuotannostaan näkee, mikä kolmikymmenluvulla oli suosittua.


Vihti Karhumäen tuotannossa

Vihdin vaikutus näkyi huomattavalla tavalla Urho Karhumäen teksteissä. Monet kirjoista syntyivät kesäisin Sahapellon maatilalla. Esimerkiksi romaanin Testamentti Karhumäki kirjoitti kokonaan Vihdissä. Kirjailija on kuvannut teoksen syntyvaiheita seuraavalla tavalla:

"Toinen puoli syntyi keväällä Salpausselän kuivan ja kumisevan nummirinteen päiväisen puolella, osittain itse nummella. Täällä oli matkassa myös aina parempi puolisko. Katseltiin Hiidenveden auringon laskuja, joille ei hevin löydy vertaa, kuorittiin vispilävarpuja, joista sormet ja huulet pihkaantuivat ja kuunneltiin kevätkäkeä, joka lupasi 24 vuotta kahtena peräkkäisaamuna kummallekin. Jospa pitäisi mitä lupasi! Toinen puoli romaanista on kirjoitettu kesällä kone poikkipuolin polvilla "Poikkipuoliais-nimisen avoveden rannalla, myös Vihdissä."

(lähde: "Urho Karhumäen kultamitaliromaani on saanut jatkoa", Kirjojen maailma, WSOY:n kirjallinen lehti Helsingissä n:o 4, marraskuu 1938.)
    

Karhumäki kuvasi tuotannossaan myös Vihtiä ja vihtiläisiä. Veijo Putkosen mukaan erityisesti vuonna 1944 julkaistun romaanin Viulu ja posetiivi tapahtumien miljöönä voi perustellusti pitää Nummelaa. Romaanin päähenkilö on kirjailijan alter ego, viulunrakennuksesta haaveileva monitoimimies, jonka yritys tuottaa posetiiveja tehdasmaisesti epäonnistuu kohtalokkaasti. Karhumäki kertoo kirjan avulla omista katkerista kokemuksistaan liike-elämässä. Urho Karhumäen poika Eero pitääkin romaania isän tilintekona Nummelan ajoilta. 

Teoksen useista muistakin henkilöhahmoista ja näiden erityispiirteistä on pystytty tunnistamaan Nummelan asukkaita 1920-luvulta. Tätä taustaa vasten ajateltuna ei ole yllätys, että kyläläiset olivat olleet erittäin kiinnostuneita lukemaan romaanin, pystyihän sen sivuilta tunnistamaan yhden jos toisenkin tutun hahmon.