Jukka Salmi

Karkkila


Jukka Salmi
  • s. 31.3.1951 Helsingissä
  • muuttanut Karkkilaan 1979
  • ylioppilas, opintoja Helsingin yliopistossa, Vapaassa taidekoulussa ja Turun piirustuskoulussa
  • ollut naimisissa, lapsia

Elämästä

”Minulla on jossain lappu, mihin muistelin, missä kaikissa ammateissa olen ollut”, Jukka Salmi naurahtaa. Häntä sanotaan usein monitoimimieheksi ja tarkoitetaan, että hän on näyttänyt taitonsa kuvataiteissa, musiikissa, näyttämöllä ja kirjoittajana, mutta sama sana sopii myös työelämään. Hän on tehnyt töitä varastossa ja autonapumiehenä, autokuskina ja talonmiehenä, laboranttina, painajan apulaisena, ahtaajana satamassa, trukkikuskina, rakennuspiirtäjänä… Karkkilassa ollessaan hän tehnyt etenkin rakennusalan töitä maalarina ja kirvesmiehenä, mutta myös elokuvalavastajana.

Kun Jukka oli ensimmäistä vuotta lukiossa, koulun käynti jäi kesken. ”Rehtori soitti vanhemmilleni ja sanoi, ettei teidän pojasta ole lukumieheksi. Syynä oli, että vietin aikaani mieluummin kaverien kanssa kuin koulussa. Myöhemmin jatkoin iltalukiossa ja kirjoitin ylioppilaaksi 24-vuotiaana. Hain ja pääsin Helsingin yliopistoon. Opiskelin suomalaista ja vertailevaa kansanrunoustiedettä sekä sanskriittia. Pääaineeni oli kreikan kieli ja kirjallisuus. Aineyhdistelmäni oli sattuman sanelema, olin katsonut, mihin aineisiin oli lyhyimmät pääsykoekirjat.”

Jukka Salmi oli jo aiemmin opiskellut Vapaassa taidekoulussa. Kuvataiteet alkoivat jälleen vetää. Jukka haki Turun piirustuskouluun ja yliopisto sai jäädä. Sitten piti mennä töihin ja koulu jäi. Jukka oli naimisissa ja ensimmäinen lapsikin oli syntynyt. ”Olin talonmiehenä opiskelun ohessa. Muistan, että sain palkkaa 250 markkaa kuukaudessa ja sähkölasku oli 255 markkaa.” Perhe muutti Helsinkiin, Jukka oli töissä Matkahuollossa. Ensimmäinen vakinainen työpaikka löytyi Kiitolinjan konttorista.

Karkkilaan Salmen perheen sai puhelu, jonka soitti Karkkilan Työväen Mieskuoroa johtanut Heikki Valpola. Valpolat olivat löytäneet Fagerkullasta halvan talon ja kysyivät, muuttaisivatko Salmet toiseen päähän. Se oli kuitenkin jo varattu, mutta viereisestä talosta löytyi vapaa puolikas. Se maksoi 27 200 markkaa. Nyt Jukka laskee asuneensa samassa paikassa jo liki 29 vuotta, hän on juurtunut paikoilleen.

Karkkilaan muuttamisen aikoihin hän tutustui talkoissa Seppo Pitkoseen, jolla oli rakennusalan yritys. ”Olin silloin arkkitehtitoimistossa rakennuspiirtäjänä. Seppo kysyi, tulisinko hänelle töihin ja minä sanoin siihen, että joo.”