Elias-kirjailijat kirjailijat
Karjalohjan, Karkkilan, Lohjan, Nummi-Pusulan, Sammatin ja Vihdin
KOTISEUTUKIRJAILIJATIETOKANTA
Suurenna / Pienennä kirjasinkokoaPienennä kirjasinkokoaSuurenna kirjasinkokoa
 Etusivu  |  Hakuohje  |  Palaute  | Rekisteriselosteet  
Etsi kirjailija
 
 
 
Voit valita useamman vaihtoehdon valikosta pitämällä CTRL-näppäimen alhaalla.
 
 Yleistä   Tuotanto   Kirjoittamisesta   Teokset   Tekstinäytteet   Lähteet   Linkit   Näytä kaikki tiedot   Tulosta 
 
 
‹‹ Takaisin hakutulokseen

Annikki Bärman


Kuukka, R. A. Karhumies , Mario Kirsi

Vihti


Annikki Bärman (os. Kuukka, nimimerkit R. A. Karhumies ja Mario Kirsi)

  • syntynyt 30.9.1930 Lappeella
  • kirjoitti ylioppilaaksi Lappeenrannan tyttölyseosta 1952
  • valmistui opettajaksi 1958 ja humanististen tieteiden kandidaatiksi 1970
  • kansakoulunopettajana Enossa, Lauritsalassa, Taipalsaarella, Ruokolahdella, Kajaanissa ja Lahdessa 1953-68, englannin kielen aineopettajana Lahdessa 1968-78
  • meni naimisiin Raimo Bärmanin kanssa 1954
  • ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi 1980-luvun alussa

Elämä

Lapsuus ja kouluvuodet

Annikki Bärman (os. Kuukka) asui lapsuus- ja kouluvuodet Lappeenrannassa. Annikin ensimmäisiä kouluvuosia varjosti sota-aika, mistä hän muistaa kodin lähellä sijainneen lentokentän, pommitukset, sotilaat ja kotiin sijoitetut venäläiset sotavangit. Hän muistaa myös evakkomatkat, sillä sodan uhkaamasta Lappeenrannasta oli lähdettävä, vaikka kaupunkia ei missään vaiheessa menetettykään. Sota ja epävarmuus eivät kuitenkaan tuntuneet Annikista niin kauheilta, kun oli koti, joka tuntui turvalliselta ja hyvältä.

Sodan aikana käytiin koulussa, mutta Annikin muistikuvien mukaan opetus oli vähäistä. Hän sanookin oppineensa haaveilemaan kirjoittamisesta ja lukemaan kaikki tekstit, jotka sai käsiinsä. Annikki harrasti kirjoittamista yhdessä muiden naapuruston lasten kanssa. Heillä oli oma pieni lehti, johon kirjoiteltiin kaikenlaista pientä.

Ystäviensä kanssa Annikki järjesti kyläjuhlia, joissa lapset lauloivat, lausuivat runoja ja näyttelivät. Aluksi vieraat maksoivat vapaaehtoisen pääsymaksun, myöhemmin lapset saivat kerätä rahaa pääsylipuista oikein nimismiehen luvalla. Lapset ostivat esiintymisistä ansaitsemillaan rahoilla tietysti kirjoja ja perustivat niistä oman kirjaston, josta lukuisat lapset lainasivat kirjoja, aina naapurikylien lapsia myöden.

Annikin käydessä lukiota Lappeenrannan tyttölyseossa sota oli jo loppunut. Annikki oli edelleen kiinnostunut kirjoittamisesta, mutta opettajat sanoivat, että suomen kieltä ei kannata mennä yliopistoon lukemaan, jos haluaa kirjailijaksi ja hyväksi kirjoittajaksi. Annikki harrasti edelleen kulttuuria. Hän veti lukioaikanaan mm. nuorille kerhoa, jossa esitettiin näytelmiä ja järjestettiin juhlia. Annikki kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1952.

 

Opiskelua, opettajan työtä ja elämänmuutoksia

Seuraava suuri muutos Annikin elämässä oli Raimo Bärmanin tapaaminen ja avioituminen hänen kanssaan vuonna 1954. Jo silloin Annikki haaveili, että Raimosta ja hänestä tulisi taiteilijoita, jotka voisivat hylätä muut työt ja toteuttaa kutsumustaan. Annikki on sanonut, että hän oli tuolloin liian arka aloittaakseen ammattimaisen kirjoittamisen. Tämän vuoksi hän valitsi opettajan ammatin leipätyökseen. Hän innostui lasten parissa opettamisesta ja halusi olla mahdollisimman hyvä työssään.

Annikki Bärman opetti uransa alussa eri kouluissa vailla opettajan pätevyyttä. Sen jälkeen hän meni opiskelemaan kansakoulunopettajaksi Jyväskylän kasvatusopilliseen korkeakouluun, josta hän valmistui vuonna 1958. Pian poikansa syntymän jälkeen Annikki lähti opiskelemaan. Vauvaa hoitivat Raimo ja Annikin vanhemmat. Annikin valmistumisen jälkeen nuori pariskunta muutti vuonna 1960 Kajaaniin, jossa he asuivat vuoteen 1964. Annikki teki myös Kajaanin aikana opettajan töitä.

Jyväskylässä opiskelun ja Kajaanin vuosien jälkeen Annikki Bärman sai vakituisen opettajanviran Lahdesta, Mukkulan koulusta. Hän oli aluksi ala-asteen luokanopettaja, mutta sitten hän halusi erikoistua englanninopettajaksi. Syynä tähän oli se, ettei Annikki katsonut voivansa opettaa enää uskontoa mielipiteidensä takia. Hänen mielestään valtio ja kirkko pitäisi erottaa, eikä koulussa saisi erotella oppilaita erillisiin ryhmiin.

Seurasi raskas, mutta antoisa opiskeluaika. Annikki Bärman uhrasi kesä- ja talvilomansa englannin opiskeluun aluksi kesäyliopistossa ja myöhemmin Tampereen yliopistossa. Annikki opetti Lahdessa yhtä aikaa opiskellessaan ja sen tähden opintoihin meni lähes kymmenen vuotta.

Hän teki aluksi päivällä opettajan töitä, minkä jälkeen hän matkusti junalla Tampereelle opiskelemaan. Opettajan työn takia aamupäivien luennot jäivät käymättä ja ne Annikin piti korvata lukemalla itsekseen kirjatentteihin.

Annikki Bärman valmistui humanististen tieteiden kandidaatiksi vuonna 1970. Hänen pääaineensa oli englantilainen filologia. Sivuaineinaan hän luki mm. germaanista filologiaa, sosiologiaa, psykologiaa ja kasvatus-oppia. Tiedekunnan sihteeri oli kehottanut Annikkia jatkamaan opintoja, mutta työn ja perheen takia se ei ollut mahdollista. Annikki piti opiskelusta ja häntä harmitti, ettei voinut käytännön syiden takia jatkaa sitä.

Kirjailijanura ja kustannusyhtiön perustaminen

1970-luvun lopulla Annikki Bärman ei kokenut opettajan työtä enää mielekkääksi, hän kirjaimellisesti väsyi siihen. Lasten opettaminen oli tarjonnut paljon myönteisiä asioita, mutta Annikin mielestä oli tullut sopiva aika ryhtyä kirjailijaksi toden teolla. Annikki oli yhdessä Raimon kanssa kirjoittanut ja saanut julkaistuksi 1960- luvulla salanimellä kaksi nuorten seikkailukirjaa, mutta julkaisemiseen tähtäävä kirjoittaminen oli jäänyt siihen.

Bärmanit muuttivat Lahden kupeeseen Nastolaan. Annikki Bärman kirjoitti ja sai julkaistuksi ensimmäiset omat kirjansa 1980-luvulla. Saman vuosikymmenen lopulla Bärmanien mielessä kypsyi lopullinen päätös perustaa oma kustannusyhtiö. Yhtiön nimeksi valittiin FinnEpos Oy ja se perustettiin vuonna 1989. Kustannusyhtiö toi Bärmaneille lisää tekemistä ja työtä, joka ei ole loppunut kesken.

Omalla kustannusyhtiöllä Bärmanit ovat saavuttaneet vapautta kirjailijoina, mikä ei ollut muiden kustannusyhtiöiden kanssa toimiessa varmaa. Samalla Bärmanit ovat halunneet antaa mahdollisuuden sellaisille hyville kirjailijoille, joiden teokset saattaisivat jäädä muuten julkaisematta. Bärmanien mielestä vain paljon myyviin kirjailijoihin keskittyminen ei ole hyväksi suomalaiselle kirjallisuudelle. Heidän toinen poikansa Rami on ollut aikeissa jatkaa vanhempiensa jalanjäljissä, joten yhtiön tulevaisuus vaikuttaa hyvältä.

Bärmanien viimeisin muutto toi heidät Päijät-Hämeen maisemista Vihtiin ja Vihtijärvelle, mistä he ostivat vuonna 1998 kauniin Ainolan pihapiirin rakennuksineen. Bärmanit kertovat viihtyvänsä vallan mainiosti Vihtijärven kupeessa, mistä avautuvat henkeäsalpaavan kauniit näkymät järvelle.

Kirjallisuuden lisäksi Annikki Bärman harrastaa öljyvärimaalausta. Maalaaminen on tervetullutta vastapainoa kirjoittamiselle, sen avulla hän pystyy vapautumaan ja pääsemään irti kirjoittamisesta.

Kirjallisuudesta

Annikki Bärman on lukenut elämänsä aikana valtavan määrän kirjallisuutta. Kaikki tämä lukeneisuus on ohjannut myös hänen omaa kirjoittamistaan, niin tietoisella kuin tiedostamattomalla tavalla.

Mielikirjailijoita Annikin on vaikea nimetä, koska heitä on niin paljon. Eräät kirjailijat ja teokset ovat kuitenkin nousseet ylitse muiden ja niiden parissa Annikki sanoo kokeneensa jotain unohtumatonta.

Kouluaikoina Aleksis Kiven teokset eivät kiinnostaneet Annikkia, eikä hän pitänyt Kiven henkilökuvausta kovin elävänä vielä opettajana olleessaankaan. Myöhemmin hän on ymmärtänyt Kiven arvon ja pitää tämän tuotannosta kautta linjan. Toinen suomalainen kirjailija, joka on merkinnyt paljon Annikille, on Mika Waltari. Erityisesti Waltarin muistelmateos Kirjailijan muistelmia on lohduttanut Annikkia aina silloin, kun kirjailijanura on tuntunut raskaalta.

Yliopistossa Annikki Bärmanin pääaineena oli englantilainen filologia, minkä ansiosta hän tutustui angloamerikkalaiseen kirjallisuuteen. Runousopin luennoilla ja tenttejä varten hän luki Geoffrey Chaucerin ja John Keatsin klassista tuotantoa englanniksi. Amerikkalaisista kirjailijoista hän mieltyi Nathaniel Hawthorneen ja tämän Scarlett Letters -teokseen.

Englanninkielentaitoaan Bärman paransi ja säilytti lukemalla Agatha Christien kirjoja, joita perhe osti hänelle joululahjaksi. Annikista Christien kirjat tuntuivat rentouttavalta lukemiselta, johon saattoi uppoutua joulunpyhinä.

Sivuaineopintojen kautta hän tutustui saksalaiseen ja ruotsalaiseen kirjallisuuteen. Saksalaiset merkkiteokset, kuten Goethen Faust ja Schillerin runot, tulivat tutuiksi alkukielisinä versioina. Ruotsalaisista kirjailijoista hän pitää Harry Martinsonista, erityisesti hänen teoksestaan Kulkijan pilvilinnat.

Kaikesta lukemastaan Annikki ei voi sanoa pitäneensä, vaikka onkin lukenut kirjallisuutta laidasta laitaan. Hän sanoo olevansa lukemisen suhteen kuin sika syömisen suhteen: kaikkiruokainen, mutta tuskin sikakaan pitää kaikesta syömästään. Esimerkiksi Virginia Woolfin tai Jane Austenin teokset eivät ole juuri sykähdyttäneet, vaikka Annikki pitää niitä hyvin kirjoitettuina.

Muihin kirjailijoihin Annikki Bärman piti aktiivisimmin yhteyttä asuessaan Lahdessa. Silloin hän kuului miehensä Raimon kanssa Salpausselän kirjailijat ry:hyn, joka oli tuolloin alueen merkittävin kirjallinen yhdistys. Bärmanit kuulivat yhdistyksestä vasta muutettuaan Lahteen, ja osallistuminen lähti liikkeelle kirjoituskilpailusta, johon Annikki osallistui.

Annikki Bärman ei ole koskaan ollut kokouksista pitävä ihminen, mutta Salpausselän kirjailijoiden tapaamiset tuntuivat kiinnostavilta. Siellä hän tutustui moneen jännittävään kirjailijapersoonaan, kuten sotakirjoja kirjoittaneeseen Esa Anttalaan. Salpausselän kirjailijat järjestivät monenlaista kiinnostavaa toimintaa jäsenilleen, esimerkiksi erilaisia kursseja. Annikkikin osallistui kerran Outi Nyytäjän pitämälle näytelmäntekokurssille.

Tuotanto

Annikki Bärmanin esikoisjulkaisu oli vuonna 1964 ilmestynyt nuorten seikkailukirja Salainen savu. Annikki oli kirjoittanut teoksen yhdessä miehensä Raimo Bärmanin kanssa ja tarjonnut käsikirjoitusta Valistus Oy:lle, joka suostui julkaisemaan kirjan. Kirja piti kuitenkin julkaista nimimerkillä R. A. Karhumies. Bärmanit kirjoittivat samalla nimimerkillä toisenkin nuortenkirjan, vuonna 1968 julkaistun Kuusi kadonnutta päivää.

Annikin kokonaan kirjoittama esikoisromaani oli WSOY:n vuonna 1980 julkaisema mielisairaalakuvaus Kivimetsän tuolla puolen. Kirjailijan mukaan teos on kirjoitettu tarkoituksella kevyeksi ja tavallaan viihteelliseksi. Hän halusi kirjoittaa mieluummin toivoa antavan kuin lisää masentavan teoksen niille mielisairaalapotilaille, jotka ehkä lukisivat kirjan.

Teoksesta kirjoitettiin arvosteluita liki kolmeenkymmeneen lehteen ja valtaosassa teosta pidettiin liian viihteellisenä. Esimerkiksi Psykologi -lehti arvosteli kirjaa jyrkin sanakääntein. Annikki Bärmanin mielestä arvostelijat eivät ymmärtäneet kirjan sanomaa oikein.

Syrjäseudun koulun ongelmista kertova romaani Vaarojen sini ilmestyi vuonna 1997. Annikki Bärman kuvaa teoksessa omakohtaisia kokemuksiaan opettajana. Annikki on saanut myönteistä palautetta lukijoiltaan, joista monet ovat olleet opettajia.

Romaanissa Paikka maan päällä (2003) Bärman kirjoittaa monesta omakohtaisesta kokemuksestaan. Teoksessa kuvataan naisten elämää vaihtelevissa olosuhteissa. Kirjassa kerrotaan idealistisen, "yhtenäiskoulun" eli peruskoulun ideaan uskovan nuoren naisopettajan ja hänen perheensä taival 50-luvun niukkuudesta 70-luvun kasvaviin lähiöihin. Opettajan ihanteet joutuvat koetukselle eikä ilmapiiri koulussa auta jaksamisessa

Romaanien lisäksi Annikki Bärman on kirjoittanut myös satukirjoja, kuten Kikau ja Rokau ja Poika ja tietokone.

Rikoskirjailija Annikki Bärman, alias Mario Kirsi

Monipuolisen Annikki Bärmanin tyylilajeihin on kuulunut kaiken muun lisäksi rikoskirjallisuus, joita hän on julkaissut salanimellä Mario Kirsi. Bärman paljasti tämän "salaisen paheensa" 1990-luvun puolivälissä.

Annikki Bärman sanoo, ettei hän ole omasta mielestään dekkarien kirjoittaja, mutta vanha mieltymys Agatha Christien kirjoihin sai hänet kirjoittamaan sellaisen. Myös Annikin esikoisteoksen kustantaneen WSOY:n silloinen kirjallinen johtaja Ville Viksten oli houkutellut Annikkia kirjoittamaan jännityskirjan. Aluksi hän ei halunnut kirjoittaa dekkaria, olihan esikoisteos Kivimetsä tuolla puolen ollut täysin toisen tyylinen kirja.

Bärman toteaa, ettei ehkä edes osaa kirjoittaa perinteistä jännityskirjaa, koska ei halua välittää lukijalleen sisäistä kauhua tai pelkoa. Hän haluaa kirjoittaa sellaisia dekkareita, joissa jännitys saadaan aikaan muilla tekijöillä kuin raa’alla väkivallalla.

Aiheen ensimmäiseen dekkariinsa Bärman sanoo saaneensa serkultaan, joka kertoi jutun hirvijahdista, jossa oli monenlaisia käänteitä. Annikki kirjoitti käsikirjoituksen Pitkät peijaiset ja lähetti sen Ville Vikstenille, joka luki tarinan, kertoi mitä pitäisi korjata ja miten aloittaa. Hän noudatti kustantajan toiveita ja kirjoitti tekstin uudelleen ja uudelleen.

Uusi versio ei kelvannut WSOY:lle. Lisäksi kustantajan mielestä Bärmanin olisi pitänyt ottaa toinen kirjailijanimi. Seuraavaksi kirjailija lähetti Peijakaisten käsikirjoituksen muokattuna Gummerukselle. Kustantajalta tuli pitkä vastaus, jossa todettiin, ettei kirjaa voi julkaista, koska naiskirjoittajalle ei ole soveliasta kirjoittaa miespäähenkilöstä minämuodossa.

Lopulta Peijakaiset julkaistiin vastaperustetun FinnEpoksen kautta ja Bärman keksi itselleen kirjailijanimen Mario Kirsi. Kirja arvioitiin Suomen dekkariseura ry:n Ruumiin kulttuuri -lehdessä, jossa todettiin, että kirjan kirjoittaja on mitä ilmeisimmin androgyyni. Tämä arvostelu lämmitti kovasti Bärmania, kun ottaa huomioon Gummerukselta saadun kirjeen sisällön.

Toinen Mario Kirsi -kirja oli Musta ruusu, johon Bärman sai aiheen ystävien järjestämiltä rapujuhlilta. Annikki heitti koko ensimmäisen käsikirjoituksen roskiin, mutta ei päässyt tarinasta ja sen ihmisistä eroon. Hän kirjoitti lopulta koko tarinan uudelleen, mistä tuli ensimmäistä versiota lyhyempi ja muutenkin suppeampi. Bärmanin mukaan kirjasta on siitä huolimatta pidetty.

Kolmannen dekkarin Julma pisara ilmestyessä Bärman oli jo vakiinnuttanut tyylinsä. Hän on kirjoittanut edellä mainittujen lisäksi kolme dekkaria: Pieni kiero yösoitto, Yön pimeät silmät ja Pahalla on kiire. Kaikki Bärmanin dekkarit on arvosteltu Ruumiin kulttuuri -lehden numeroissa. Vuonna 2010 ilmestyi dekkari Farmaks-juttu.

Kirjailija sanoo saaneensa lähes poikkeuksetta hyvää palautetta dekkareistaan. Erityisesti häntä ihmetyttää se, että mieslukijat ovat hyväksyneet Kirsin tuotannon. Monet ovat ottaneet selvää, kuka kirjoittaja on ja lähettäneet kiitosta kirjeitse ja sähköpostitse. Myös kirjamessuilla on tullut hyvää palautetta.

Kirjoittamisesta

Annikki Bärman kertoo saavansa kirjoitustensa aiheet eletystä elämästä ja kohtaamistaan ihmisistä. Hänelle tulee sellainen tunne jonkin sattumuksen tai tapahtuman yhteydessä, että tästä hän tulee vielä kirjoittamaan. Sen jälkeen aihe hautuu hänen mielessään, kunnes on sen aika, että siitä voisi kirjoittaa jotain. Annikki sanoo, että näin ei tietystikään käy kaikkien tapahtumien kohdalta, edes sellaisten, joista pitäisi kirjoittaa. Hänellä on valtavan paljon käyttämättömiä aiheita, joita hän on kirjannut ylös aikaisempina vuosikymmeninä. Niistä ei vain ole tullutkaan kirjoitettua, koska on tapahtunut jotain muuta tai aika ei ole riittänyt.

Yleensä Annikki Bärmanin kirjoitusprosessi käynnistyy fyysisen työn ohessa, esimerkiksi puutarhaa hoitaessa. Tehdessään pihatöitä hänelle tulee jokin muisto tapahtuneesta, josta hän on ajatellut kirjoittaa aiemmin. Ennen työhön ryhtymistä hänen pitää siivota vähintäänkin koko talo, sitten hän raahautuu koneen ääreen ja ryhtyy kirjoittamaan. Alku tuntuu yleensä vaikealta, mutta kun muutama lause on valmiina, hän huomaa, että kirjoitus alkaakin luistaa.

Kirjoittaessaan Bärman uppoutuu kokonaan työn alla olevan kirjan maailman ja hän elää tekstinsä kanssa koko kirjoitusprosessin ajan. Tältä osin Annikki vertaa itseään Mika Waltariin. Hän sanoo kulkevansa huoneissa joita ei ole, näkevänsä ihmisiä joita ei ole ja tuntevansa näiden ihmisten suvut kaukaiseen menneisyyteen.

Kirjoitusprosessin kuluessa Bärman saattaa herätä yöllä miettimään kirjoittamista ja sitä, miten tarinaa voisi viedä eteenpäin. Alitajunta säilyttää mietityn seuraavaa kirjoituskertaa varten. Hän sanoo tekevänsä tärkeimmän osan työstä alitajunnassaan, mikä on hänen vahvin puolensa kirjoittajana.

Saatuaan kirjan valmiiksi Annikki antaa tekstin hautua joitain viikkoja tai kuukausia, sitten hän pyrkii lukemaan tuotoksensa kuin se olisi hänelle entuudestaan tuntematon. Annikki sanoo tekevänsä aluksi ns. "henkisiä korjauksia", ja silloin hän keskustelee kirjoittamastaan myös muiden ihmisten kanssa. Vasta myöhemmin hän kirjoittaa mahdolliset korjaukset.

Jos jokin kohta tuntuu huonolta, Bärman merkitsee sen muistiin ja muuttaa sitä uudelleenkirjoitusvaiheessa. Joskus kokonainen käsikirjoituskin on lentänyt roskiin, kun teksti ei ole tuntunut uudelleenlukemisen jälkeen mielekkäältä. Kun kirja vaikuttaa Annikista valmiilta, se on osattava laskea pois käsistä tai muuten "leijona syö pentunsa".

Annikki Bärmanilla on vakiintunut työrytmi, hän kirjoittaa aina päivällä kaksi tai kolme tuntia kerrallaan. Illalla hän ei jaksa enää kirjoittaa. Kirjoitustuokioita hän sanoo elämänsä parhaiksi hetkiksi. Silloin hän tietää, miksi on ryhtynyt kirjailijaksi.

Annikki Bärman on kuvannut kirjoissaan todellisuudessa tapahtuneita asioita, mutta sekoittaa aina fiktiota mukaan. Monet kirjoituksista ovat käsitelleet arkoja aiheita, eikä suorasukaisuus ole ollut mahdollista, vaikka kuinka olisi tehnyt mieli kirjoittaa esimerkiksi henkilöistä heidän oikeilla nimillään. Kirjailija on ottanut henkilöhahmoihinsa piirteitä sieltä täältä, mutta tiettyjä henkilöitä ja heidän piirteitä hän ei ole koskaan pystynyt poistamaan kirjoistaan, vaikka häntä on joskus kehotettu tekemään niin.

Syksyllä 2006 Annikki Bärman suunnitteli kirjoittavansa vielä ainakin yhden Mario Kirsi -dekkarin, minkä jälkeen hän aikoi kirjoittaa runoja. Dekkari Farmaks-juttu ilmestyikin vuonna 2010. Vuonna 2015 ilmestyi runokokoelma Hänelle joka tahtoo.

Teokset

Romaanit:

  • Kivimetsä tuolla puolen 1980
  • Korvikenuoruus 1990
  • Tyttöjen talo 1991
  • Neljä muotokuvaa 1994
  • Vaarojen sini 1997
  • Paikka maan päällä 2003
  • Mario Kirsin dekkarit:
  • Peijakaiset 1990
  • Musta ruusu 1991
  • Julma pisara 1991
  • Pieni kiero yösoitto 1995
  • Yön pimeät silmät 2001
  • Pahalla on kiire 2004
  • Farmaks-juttu 2010

 

Satukirjat:

  • Nappulan unilelu 1988
  • Poika ja tietokone 1990
  • Kikau ja Rokau 1991

Runot:

Hänelle joka tahtoo 2015

Näytelmät:

  • Opettajalehden joulunäytelmäkilpailussa sijoittunut lastennäytelmä, 1973.
  • Osallistuminen antologioihin:
  • Kuukausien sadut: Salpausselän kirjailijat ry:n kuukauden satu -kilpailun parhaimmistoa tammikuusta huhtikuuhun, 1979.

Tietokirjat:

  • Usko vai epäusko 2009

Tekstinäytteet

Itse olin kuin rapakivi: kaikki minussa oli murenemassa pieniksi siruiksi kunnes jäljellä ei olisi mitään. Vanhemmistanikaan ei ollut jäljellä enää muuta kuin haalistuva muisto. Heidän säästönsä jaettiin liukkaasti kahden vanhemman veljeni tai heidän omaistensa kesken. Minun osakseni tuli huonekalujen, vaatteiden ja taloustavaroiden korjaaminen: toisin sanoen kaiken roinan hävitys. Huonekalut olivat vanhoja, astiat kuluneita, jopa taulujen kehyksetkin näyttivät rapistuneilta. Ei ihme, että puhutaan ajan hampaasta: tuntui kuin joka huonekalua, lautasen reunaa tai taulun kehystä olisi jokin näkymätön olento purrut. Pienin ja julmin hampain, mutta kuitenkin. Aika oli kuin tuuli tai sade, joka huuhtoo ja kaluaa rapakiveä, kunnes saa sirun irtoamaan. Ja niin edelleen. Kunnes mitään ei ole jäljellä.

(lähde: Annikki Bärman, Neljä muotokuvaa, FinnEpos Oy 1994 Jyväskylä)

Lähteet

Kirjallisuus:

  • Hulden, Lars (toim.), Suomen kirjailijat 1945-1980. (SKS: Helsinki 1985)

 

Lehtiartikkelit:

  • Ruumiin kulttuuri 1/1996, "Mario Kirsin todelliset kasvot".
  • Suomen Silta 1/1998, "FinnEpos syntyi halusta auttaa kirjailijoita". Sannaliina Nikula.
  • Karkkilan Tienoo 14.11.1999, "Kirjallisia tunnelmia Vihtijärveltä Varanginvuonolle". Hannu Niklander.

 

Haastattelut:

  • Annikki Bärmanin haastattelu 17.10.2006. Haastattelija Jani Karell.

Kuvien lähteet:

  • Annikki Bärmanin kuva.Raimo Bärman.
  • Kirjojen kansikuvat. FinnEpos Oy ja Raimo Bärman.

 

Linkit

Internet-lähteet: