Elias-kirjailijat kirjailijat
Karjalohjan, Karkkilan, Lohjan, Nummi-Pusulan, Sammatin ja Vihdin
KOTISEUTUKIRJAILIJATIETOKANTA
Suurenna / Pienennä kirjasinkokoaPienennä kirjasinkokoaSuurenna kirjasinkokoa
 Etusivu  |  Hakuohje  |  Palaute  | Rekisteriselosteet  
Etsi kirjailija
 
 
 
Voit valita useamman vaihtoehdon valikosta pitämällä CTRL-näppäimen alhaalla.
 
 Yleistä   Kirjoittamisesta   Teokset   Tekstinäytteet   Lähteet   Näytä kaikki tiedot   Tulosta 
 
 
‹‹ Takaisin hakutulokseen

Jukka Salmi

Karkkila


Jukka Salmi
  • s. 31.3.1951 Helsingissä
  • muuttanut Karkkilaan 1979
  • ylioppilas, opintoja Helsingin yliopistossa, Vapaassa taidekoulussa ja Turun piirustuskoulussa
  • ollut naimisissa, lapsia
  • Elämästä

    ”Minulla on jossain lappu, mihin muistelin, missä kaikissa ammateissa olen ollut”, Jukka Salmi naurahtaa. Häntä sanotaan usein monitoimimieheksi ja tarkoitetaan, että hän on näyttänyt taitonsa kuvataiteissa, musiikissa, näyttämöllä ja kirjoittajana, mutta sama sana sopii myös työelämään. Hän on tehnyt töitä varastossa ja autonapumiehenä, autokuskina ja talonmiehenä, laboranttina, painajan apulaisena, ahtaajana satamassa, trukkikuskina, rakennuspiirtäjänä… Karkkilassa ollessaan hän tehnyt etenkin rakennusalan töitä maalarina ja kirvesmiehenä, mutta myös elokuvalavastajana.

    Kun Jukka oli ensimmäistä vuotta lukiossa, koulun käynti jäi kesken. ”Rehtori soitti vanhemmilleni ja sanoi, ettei teidän pojasta ole lukumieheksi. Syynä oli, että vietin aikaani mieluummin kaverien kanssa kuin koulussa. Myöhemmin jatkoin iltalukiossa ja kirjoitin ylioppilaaksi 24-vuotiaana. Hain ja pääsin Helsingin yliopistoon. Opiskelin suomalaista ja vertailevaa kansanrunoustiedettä sekä sanskriittia. Pääaineeni oli kreikan kieli ja kirjallisuus. Aineyhdistelmäni oli sattuman sanelema, olin katsonut, mihin aineisiin oli lyhyimmät pääsykoekirjat.”

    Jukka Salmi oli jo aiemmin opiskellut Vapaassa taidekoulussa. Kuvataiteet alkoivat jälleen vetää. Jukka haki Turun piirustuskouluun ja yliopisto sai jäädä. Sitten piti mennä töihin ja koulu jäi. Jukka oli naimisissa ja ensimmäinen lapsikin oli syntynyt. ”Olin talonmiehenä opiskelun ohessa. Muistan, että sain palkkaa 250 markkaa kuukaudessa ja sähkölasku oli 255 markkaa.” Perhe muutti Helsinkiin, Jukka oli töissä Matkahuollossa. Ensimmäinen vakinainen työpaikka löytyi Kiitolinjan konttorista.

    Karkkilaan Salmen perheen sai puhelu, jonka soitti Karkkilan Työväen Mieskuoroa johtanut Heikki Valpola. Valpolat olivat löytäneet Fagerkullasta halvan talon ja kysyivät, muuttaisivatko Salmet toiseen päähän. Se oli kuitenkin jo varattu, mutta viereisestä talosta löytyi vapaa puolikas. Se maksoi 27 200 markkaa. Nyt Jukka laskee asuneensa samassa paikassa jo liki 29 vuotta, hän on juurtunut paikoilleen.

    Karkkilaan muuttamisen aikoihin hän tutustui talkoissa Seppo Pitkoseen, jolla oli rakennusalan yritys. ”Olin silloin arkkitehtitoimistossa rakennuspiirtäjänä. Seppo kysyi, tulisinko hänelle töihin ja minä sanoin siihen, että joo.”

    Kirjoittamisesta

    Jukka on aina ollut kiinnostunut kirjoista ja kirjoittamisesta. ”Opin lukemaan todella nuorena. Viisivuotiaana väärensin syntymävuoteni, että sain kirjastokortin – olisi pitänyt olla 7-vuotias ja koulussa. Sain kortin ja ensimmäinen kirja, minkä lainasin, oli Nalle Puh. Seuraava oli Peppi Pitkätossu. Peppi on yhä sankarini.” Ensimmäiset kirjoitukset saivat vahvasti vaikutteita Edgar Rice Burroughsilta, ne olivat Tarzan-tyyppisiä seikkailuja viidakossa.

    Perhe muutti Herttoniemestä Roihuvuoreen, missä Jukka aloitti koulun. ”Siellä oli hyvä lastenkirjasto. Luulen, että luin sen kaikki kirjat. Olin niin innokas lukija, että sain kortin aikuisten osastolle jo ennen kuin täytin säädetyt 12 vuotta. Käytin heti tilaisuutta hyväkseni ja katselin taidekirjoista alastomien naisten kuvia.”

    Karkkilassa Jukka Salmi tunnettiin pitkään kuvataiteilijana, joka osasi myös soittaa ja näytellä. Juuri kukaan ei tiennyt, että hän myös kirjoitti. ”Kirjoitin lähinnä itselleni ja öisin, en näyttänyt kenellekään.” Tallessa on yhä kaikenlaisia pätkiä, joita tulee joskus kaiveltua. Useiden kohdalla vain aika tuntuu tehneen sen, että kirjoittaja on vieraantunut niistä. Tyyli saattaa näyttää oudolta. ”Vaikka on siellä hauskojakin.”

    Käännekohta kirjoittajana tapahtui, kun Jukka Salmi huomasi lehdessä ilmoituksen, jossa julistettiin historiallisen romaanin kirjoituskilpailu. ”Sattui niin, että minulla oli jo tähän sopiva idea, jota olin alkanut jo kirjoittaakin. Yleensä kirjoitan tekstin useampaan kertaan, mutta tämä tuntui tulevan kerralla.” Kilpailun päätyttyä Jukka Salmi sai kutsun, jossa kerrottiin, että neljä kilpailuun osallistunutta kutsutaan tulosten julkistamistilaisuuteen. ”Olin varma, että voitan. Ensimmäinen palkinto, 8000 euroa, olisi myös tullut enemmän kuin tarpeeseen. Sain ruusun ja kunniakirjan, olin sijoittunut 2.-4. tilalle.”

    Kilpailu poiki kuitenkin kustannussopimuksen. Suunnilleen vuosi kilpailun jälkeen ilmestyi Jukka Salmen esikoisteos Hunajametsä (2004, Sanasato). Kirja julkaistiin sellaisenaan, kustannustoimittajan ehdotuksesta vain yksi lause ja yksi sana muutettiin. Kyseinen sana oli runosta, jonka Jukka oli suomentanut Iliaasta. Näin pääsivät kreikan kielen opinnot käyttöön. ”Se suomennospätkä taisi viedä aikaa melkein yhtä paljon kuin koko muu kirjoittaminen”, Jukka virnuilee.

    Hunajametsä sai hyvän vastaanoton. Hannu Niklander kirjoitti Etelä-Suomen Sanomissa, että ”Hunajametsä on harvinaisella ja rohkealla aihevalinnallaan, huumorillaan ja rikkaalla kielellään vuoden kiintoisimpia esikoisteoksia.” Risto Niemi-Pynttäri puolestaan totesi Keskisuomalaisessa, että ”hänen historiallinen romaaninsa on tapaus; siinä waltarimainen rappion tuntu yhdistyy asterixmaiseen komiikkaan. Romaani on niin hauska, että se olisi myyntimenestys, jos pienkustantaja saisi teokselle julkisuutta."

    Vuotta myöhemmin ilmestyi Jukka Salmen seuraava romaani, Karitsan kirjekuoret (2005, Sanasato). Se perustuu tekstiin, joka on syntynyt jo paljon aikaisemmin, parisenkymmentä vuotta sitten. Jukka Salmi oli innostunut tuolloin tutkimaan uskonnollisia liikkeitä. Kirjan keskeinen henkilö, saarnaaja Lehikoinen on syntynyt jo tuohon aikaan. Kun Karitsan kirjekuoret ilmestyi, sitä luonnehdittiin hengelliseksi väkivaltaromaaniksi, jossa seikkaillaan Neuvostoliiton varjostamassa ahtaan ankeassa Suomessa, Helsingin ja Turun pimeillä kaduilla. Kirjasta on myös sanottu, että se on hengellis-toiminnallinen cocktail, sekoitus uskonnosta ja väkivallasta, huumorista ja yhteiskuntakritiikistä. Jukka Salmi lähetti kirjan useille teologeille, mutta palautetta ei kuulunut.

    Työn alla on jälleen romaani, mutta ongelmana ovat kirjan sankarit, jotka tuntuvat olevan läpensä pahoja eikä sellaisia Jukan mukaan elävässä elämässä ole. On pikemminkin lyhytnäköisiä ja tyhmiä ihmisiä, ei täydellisen pahoja. Mitä tehdä? Jukkaa ei huvittaisi keksimällä keksiä täydennykseksi oikeudenmukaista henkilöä eikä tällaista itsestäänkään tunnu syntyvän. Ongelma kertoo paljon Jukka Salmen tavasta kirjoittaa. Hän lähtee yleensä liikkeelle jostain yksityiskohdasta ja mihin kaikki lopulta johtaakaan… ”Ajattelen kirjoittamista aika lailla samana kuin valehtelemista. Valehtelija pitää kiinni lausumastaan ja joutuu keksimään koko ajan lisää valheita voidakseen pitää kiinni alkuperäisestä jutustaan. Samalla tavalla syntyy kirjan juoni. On pidettävä kiinni monista langoista ja katsottava, että ne sopivat yhteen.”

    Jukka Salmi ei ole kokeillut faktan kirjoittamista. ”Kaikki menee plörinäksi, vaikka kuinka yrittäisi olla tosissaan”, hän sanoo pilke silmäkulmassa. Nykyisin hän kirjoittaa säännöllisesti paikalliseen lehteen, Karkkilalaiseen, mutta hänen juttunsa ovat pakinoita, eivät faktaa.

    Kirjoittaminen ylipäätään on hänelle elämän ilo, ei työ, jolla hankitaan leipä pöytään. Välillä se kuitenkin vie ajan tarkkaan. Toista kirjaansa hän hioi viiden kuukauden ajan aamusta iltaan. Ensimmäinen kirja syntyi muutamassa kuukaudessa, mutta päivillä oli mittaa yksitoista tuntia. ”Jos on innoissaan jostain asiasta, ei huomaa ajankulua. Ja kun asiat ovat elävinä päässä, on ihan hätä saada kaikki ylös.” Koska kirjoittamisessa ei ole kyse työstä, sillä ei myöskään ole aikataulua. ”Haluan tehdä tekstin sellaiseksi, ettei sitä halua enää korjata. Toisaalta kyllä yllätyin, miten hidasta kirjoittaminen lopulta on.”

    Jukka Salmi on kokeillut menestyksellä myös näytelmän kirjoittamista. Huhtikuussa 1999 sai ensi-iltansa Karkkilan Työväen Näyttämön esittämä Kokonaan uusi ihminen. Se oli osa Näyttämön 90-vuotisjuhlaa. ”Näyttämön piti aloittaa Matti Poskiparran ohjauksessa Mihail Bulgakovin novelliin Koiran sydän perustuvan näytelmän harjoittelu. Sitten ajateltiin, että se pitäisi muuttaa nykyaikaan. Rupesin tekemään muutoksia, ensin varovasti, mutta puolenvälin jälkeen juttu lähti omille teilleen. Niin syntyi Kokonaan uusi ihminen, joka on Bulgakovin tekstin väärennös, mutta ei missään nimessä ivamukaelma”, Jukka Salmi sanoo ja vertaa, että kyseessä on samantyyppinen muunnelma kuin elokuvien puolella Akira Kurosawalla, joka ohjasi Shakespearen näytelmiä elokuviksi. Samassa hän muistaa, että on kirjoittanut näytelmän aikaisemminkin – mutta sitä ei ole kukaan lukenut. ”On se luultavasti jossain. Siinäkin esiintyy saarnaaja Lehikoinen. Se on oikein musiikkinäytelmä.”


    Teokset

    • Kokonaan uusi ihminen (näytelmä, 1999)
    • Hunajametsä (romaani, Sanasato, 2001)
    • Karitsan kirjekuoret (romaani, Sanasato, 2003)
    • Pääsiäinen (romaani, Kustannusliike Robustos, 2009)

    Tekstinäytteet

    Katkelma teoksesta Hunajametsä:

    –Terve, Onesikritos! Voi, miten olen ikävöinyt sinua.
       – Madhu-Bana! Oletko se todellakin sinä? Kaukaisen Gandaran lahja miesten silmille. Hunajametsäni! Ja tämäkö on ryöstetty poikasi, jonka sait ostettua lahjoittamallani suurella rahasummalla takaisin lapsenryöstäjiltä? Hänellä on sinun kulmakarvasi. Voi, miten ihanaa!
       – Tässä hän nyt on. Kiitos sinulle ja jumalille. Hänet oli piilotettu juopon katulaulajan orjaksi Susan slummeihin.
       – Tervehdi kirjailija-setää, Hadros!
       – Rauha sinulle, herra kirjailija, poika sanoi reippaasti ja kumarsi.
    – Puhut hassusti, heh. Ja sinulla on hassut vaatteet ja hassu hattu, heh. Näytät pieneltä persialaiselta ratsumieheltä, parta vain puuttuu. Ja onkos sinulla oikein jousipyssy selässä? Kuule, me emme täällä kumartele tuolla lailla, emmekä toivota rauhaa, me toivotamme terveyttä. Sano perässäni: ”Ter-ve-yt-tä si-nul-le”.
       Äiti punastui hiukan, ojenteli poikansa vaatteita ja sanoi hampaat yhdessä.
       – Poika on kolunnut sen rämpyttäjän kanssa kaikki Persian katuojat. Raakkuen ja rahaa kerjäten. Ja sen huomaa. Sitä paitsi se ei ole jousipyssy, se on soitin, ”vina”.

     

    Lähteet

    • Jukka Salmen haastattelu heinäkuussa 2007.
    • Sanasato Oy:n internetsivut
    • Hunajametsä (2004) 
    • Kuva: Marja Holli
    • Karkkilan Tienoo 1.4.2009