Yrjö Jylhä

Yrjö Jylhä kirjat järjestyksessä

Mistä Yrjö Jylhän kirjat kannattaa aloittaa?

Kiirastuli (1941) on selkein aloituspiste: se on Jylhän tunnetuin ja eniten luettu kokoelma, ja sen neljä osaa — Ennen myrskyä, Idässä palaa, Kiirastuli ja Vaienneet voittajat — seuraavat talvisodan kulkua sotilaan näkökulmasta. Varhaisempaan tuotantoon tutustuvalle sopii esikoiskokoelma Ruoskanjäljet (1926).

Kahden sotienvälisen kokoelman, Risti lumessa (1937) ja Toiviotiellä (1938), kautta näkee, miten Jylhän runous kehittyi kohti sitä tiiviimpää, koettelemuksia käsittelevää ilmaisua, joka sitten puhkesi täyteen mittaansa Kiirastulessa. Nämä kolme 1930- ja 1940-lukujen kokoelmaa kannattaa lukea peräkkäin, jos sota-ajan runous kiinnostaa.

Kuuluvatko Yrjö Jylhän kirjat sarjaan?

Jylhän viisi kokoelmaa ovat itsenäisiä teoksia eivätkä muodosta sarjaa. Kiirastulen sisäiset neljä osaa seuraavat kuitenkin toisiaan kronologisesti sodan tapahtumien mukaan, joten se kannattaa lukea alusta loppuun. Osien nimet — Ennen myrskyä, Idässä palaa, Kiirastuli ja Vaienneet voittajat — muodostavat oman pienoiskaarensa rauhan ajasta sodan kautta sen jälkimainingeille.

Mitä Yrjö Jylhä kirjoitti viimeksi?

Jylhän viimeinen runokokoelma oli Kiirastuli, joka ilmestyi vuonna 1941. Sen jälkeen hän keskittyi pääosin laajaan käännöstyöhönsä, joka jatkui aina hänen kuolemaansa 1956 asti ja käsitti muun muassa useita Shakespearen näytelmiä.

Yrjö Jylhän tunnetuimmat runot

Kiirastuli (1941) jakautuu neljään osaan — Ennen myrskyä, Idässä palaa, Kiirastuli ja Vaienneet voittajat — jotka yhdessä seuraavat sotilaan kokemusta ennen talvisotaa, sen aikana ja sen jälkeen. Kokoelmaa on kuvattu koruttomaksi mutta vaikuttavaksi kuvaukseksi sodan olemuksesta ja sotilaan mielenmaisemasta, ja se on säilynyt yhtenä suomalaisen sotarunouden keskeisistä teoksista. Runoilijantyönsä ohella Jylhä oli merkittävä kääntäjä: hän suomensi muun muassa Shakespearen näytelmiä, Miltonin Kadotetun paratiisin, keskiaikaisen Rolandin laulun ja La Fontainen faabeleita, ja kirjoitti sanat säveltäjä Uuno Klamin joululaulun. Työstään hänelle myönnettiin Pro Finlandia -mitali 1948.

Jylhän Shakespeare-suomennoksia on esitetty suomalaisissa teattereissa vuosikymmenten ajan, ja ne kuuluvat edelleen käytetyimpiin suomenkielisiin näytelmäkäännöksiin. Tämä käännöstyö tekee hänestä poikkeuksellisen hahmon: yhtä aikaa sotarunouden keskeinen ääni ja maailmankirjallisuuden klassikkojen suomentaja. Kiirastulta luetaan edelleen osana suomalaista talvisotakirjallisuutta yhdessä muiden aikalaisteosten kanssa, ja se mainitaan säännöllisesti, kun käsitellään suomalaisen sotarunouden keskeisiä teoksia kokonaisuutena.

Jylhän kaksi ensimmäistä kokoelmaa, Ruoskanjäljet (1926) ja Kurimus (1928), edustavat vielä nuoren runoilijan etsintävaihetta ennen 1930-luvun lopun ja 1940-luvun alun kypsempää, sotakokemuksen muovaamaa tuotantoa. Tämä kehityskaari — nuoruuden etsinnästä sodanaikaisen kokemuksen tiiviiseen kuvaukseen — tekee hänen viiden kokoelmansa sarjasta yhtenäisen kokonaisuuden, vaikka teokset itsessään ovat itsenäisiä.

Jylhän tuotanto sopii lukijalle, joka etsii suomalaista sotarunoutta tai 1920–1930-lukujen runokokoelmia yleisemmin, ja joka on kiinnostunut myös siitä, miten omakohtainen rintamakokemus voi muuttua taiteellisesti tiiviiksi runoudeksi. Muuta suomalaista runoutta löytyy runous-lajisivulta, ja laajempi aikajana suomalaisesta kirjallisuudesta on koottuna teokset/aikajana-sivulle, josta näkee myös muiden aikalaiskirjailijoiden sijoittumisen samalle vuosikymmenelle. Jylhän elämäntyö kääntäjänä ja runoilijana kattaa kolme vuosikymmentä, ja molemmat puolet siitä — oma tuotanto ja käännökset — ovat säilyneet osana suomalaista kirjallisuusperintöä vuosikymmenten jälkeenkin, ja kumpaakin puolta hänen työstään luetaan ja käytetään yhä nykyään suomalaisissa kirjallisuuspiireissä, kouluissa ja teattereissa ympäri maata, vuosikymmeniä hänen kuolemansa jälkeen.