Aaro Hellaakoski

Aaro Hellaakoski runot järjestyksessä

Hellaakosken tuotanto jakautuu selvästi kahteen jaksoon: 1910- ja 1920-lukujen kokeelliseen alkutuotantoon ja 1940-luvulla uudelleen käynnistyneeseen, kypsempään myöhäistuotantoon. Hänen runoutensa yhdistää 1910-luvun symbolismin perintöä ja myöhempää, tarkkaan havaintoon nojaavaa modernismia, minkä vuoksi häntä pidetään usein siltana näiden kahden kauden välillä suomalaisessa runoudessa. Taulukossa ovat hänen kokoelmansa julkaisujärjestyksessä.

Jääpeilin (1928) ja Vartiossa (1943) välissä on 15 vuoden tauko, jonka aikana Hellaakoski keskittyi lähinnä maantieteelliseen tutkimustyöhönsä ja opettajanuraansa. Tauon jälkeen ilmestyneet kokoelmat osoittavat, ettei pitkä hiljaiselo tarkoittanut luopumista runoilijantyöstä, vaan pikemminkin sen kypsymistä uuteen, hillitympään suuntaan.

Hellaakoski koulutti yli kahdenkymmenen vuoden ajan tulevia luonnonhistorian ja maantiedon opettajia Helsingin tyttönormaalilyseossa, ja hänen panoksensa näiden oppiaineiden opetusperinteen rakentajana tunnetaan yhä kasvatusalan historiassa erikseen hänen runoilijanmaineensa rinnalla.

Mistä Aaro Hellaakosken runot kannattaa aloittaa?

Jääpeili (1928) on selvä aloituspiste: se sisältää hänen tunnetuimman runonsa “Hauen laulu” ja edustaa hänen 1920-luvun kokeellisen kauden kypsintä vaihetta. Uusi runo (1943) sopii lukijalle, joka haluaa lukea hänen myöhäistuotantoaan, jossa muoto on hillitympi. Runoja (1916) sopii lukijalle, joka haluaa nähdä, mistä suomalainen runomuotoinen kokeilu lähti 1910-luvulla liikkeelle jo ennen Tulenkantajat-sukupolvea.

Kuuluvatko kirjat sarjaan?

Ei varsinaisesti. Hellaakosken kokoelmat ovat itsenäisiä, mutta Vartiossa ja Uusi runo ilmestyivät samana vuonna 1943 ja edustavat samaa sodanaikaista, mietiskelevää kautta hänen tuotannossaan. Alkutuotanto (1916–1928) ja myöhäistuotanto (1943–1952) eroavat toisistaan selvästi: välissä oleva pitkä tauko erottaa nuoruuden kokeellisen kauden kypsemmästä, hillitymmästä myöhäistyylistä.

Mitä Aaro Hellaakoski on kirjoittanut viimeksi?

Hänen viimeinen kokoelmansa oli Sarjoja (1952), joka ilmestyi samana vuonna kuin hänen kuolemansa Helsingissä. Hän ehti 1940- ja 1950-luvuilla julkaista viisi kokoelmaa lisää sen jälkeen, kun hän oli 1920-luvun lopulla keskittynyt vuosikausiksi tutkijantyöhönsä.

Aaro Hellaakosken tunnetuimmat runot

Hellaakosken kuolemasta on kulunut yli 70 vuotta, joten hänen tuotantonsa on tekijänoikeudellisesti vapaata. Tunnetuin yksittäinen runo on “Hauen laulu” kokoelmasta Jääpeili (1928): se kuvaa kalastajaa ja saalista veden pinnan kahdella puolella, ja siitä on tullut yksi suomalaisen modernismin oppikirjaesimerkeistä.

Kenelle Aaro Hellaakosken runot sopivat?

Hellaakosken runot sopivat lukijalle, joka kiinnostuu suomalaisen runouden modernismin varhaisvaiheista ja muodon kokeilusta, samoin kuin lukijalle, joka arvostaa tarkkaa, luontoon nojaavaa havaintokuvastoa. Hänen kaksoisuransa runoilijana ja luonnontieteilijänä tekee hänestä kiinnostavan myös lukijalle, joka on kiinnostunut tieteen ja taiteen kohtaamisesta. Kaarlo Sarkian sivulla on toinen samana aikakautena vaikuttanut runoilija, ja kauneimmat suomalaiset runot -sivulla laajempi valikoima suomalaista runoutta. Toisin kuin Sarkia ja Kailas, Hellaakoski ei kuulunut Tulenkantajat-sukupolveen, vaan aloitti uransa jo ennen sitä ja jatkoi sitä pidempään kuin kumpikaan heistä ehti. Hänen pitkä, kahteen uraan jakautunut elämäntyönsä tarjoaa poikkeuksellisen näkökulman siihen, miten runoilijantyötä on Suomessa historiallisesti yhdistetty muuhun ammattiin. Runouden ja luonnontieteen yhdistelmä tekee hänestä kiinnostavan lukukohteen myös sille, joka on kiinnostunut siitä, miten tarkka havainnointi voi olla sekä tieteen että runouden työkalu, kahden näennäisesti kaukaisen alan välillä, jotka Hellaakoskella kulkivat rinnakkain koko hänen elämänsä ajan. Hänen runojaan opetetaan yhä osana suomalaisen modernismin varhaisvaiheita käsittelevää kirjallisuudenopetusta.

Hauen laulu kokonaan

Hellaakosken tunnetuin runo on Hauen laulu, joka ilmestyi kokoelmassa Jääpeili vuonna 1928. Runon typografinen asettelu oli suomalaisessa runoudessa uutta: säkeiden sisennys ja kursiivi ovat osa runon rytmiä, eivät koriste. Teksti on alkuperäisessä asussaan, jossa v kirjoitetaan w:nä.

Kosteasta kodostaan nous hauki puuhun laulamaan

kun puhki pilwien harmajain jo himersi päiwän kajo ja järwelle heräsi naurawain lainehitten ajo nous hauki kuusen latwukseen punaista käpyä purrakseen

lie nähnyt kuullut haistanut tai käwyn päästä maistanut sen aamun kasteenkostean loiston sanomattoman

kun aukoellen luista suutaan longotellen leukaluutaan

niin willin-raskaan se wirren weti että waikeni linnut heti kuin wetten paino ois tullut yli ja yksinäisyyden kylmä syli.

Aaro Hellaakoski: “Hauen laulu”, kokoelmasta Jääpeili (1928). Runo on tekijänoikeudesta vapaa, koska tekijän kuolemasta on kulunut yli 70 vuotta.