Eino Leino

Eino Leino runot ja teokset järjestyksessä

Leino julkaisi ensimmäisen kokoelmansa jo 18-vuotiaana ja piti julkaisutahdin tiiviinä koko uransa ajan. Taulukossa ovat hänen runokokoelmansa ja keskeiset romaaninsa julkaisujärjestyksessä.

Mistä Eino Leinon teoksista kannattaa aloittaa?

Helkavirsiä (1903) on selvä aloituspiste — se on Leinon tunnetuin kokoelma ja edustaa hänen tuotantonsa ydintä, kansanrunouden ja myyttisten aiheiden uudelleentulkintaa. Talvi-yö (1905) on toinen luonteva valinta, sillä siitä on peräisin runo “Nocturne”, yksi hänen luetuimmista yksittäisistä runoistaan. Leino julkaisi Helkavirsistä myöhemmin myös toisen sarjan (1916), joten molemmat kokoelmat kannattaa lukea yhdessä kokonaiskuvan saamiseksi.

Kuuluvatko kirjat sarjaan?

Ei varsinaisesti. Helkavirsiä ilmestyi kahtena sarjana (1903 ja 1916), joten ne kannattaa lukea julkaisujärjestyksessä, mutta muuten Leinon runokokoelmat ja romaanit ovat itsenäisiä teoksia, jotka voi lukea missä järjestyksessä tahansa ilman, että juoni tai aihepiiri jäisi vajaaksi.

Mitä Eino Leino on kirjoittanut viimeksi?

Leinon viimeisiin teoksiin kuuluu Shemeikan murhe (1924), joka ilmestyi kaksi vuotta ennen hänen kuolemaansa Hyvinkäällä vuonna 1926, vain 47-vuotiaana. Runsaan kolmenkymmenen vuoden mittainen ura ehti kuitenkin tuottaa kymmeniä kokoelmia ja useita romaaneja, mikä tekee hänestä yhden tuotteliaimmista suomalaisrunoilijoista.

Kääntäjänä ja suomalaisen runouden uudistajana

Oman tuotantonsa ohella Leino suomensi Dante Alighierin Jumalaisen näytelmän kolmessa osassa vuosina 1912–1914 — käännös on edelleen Suomessa tunnetuin versio teoksesta, vaikka siitä on tehty myöhemminkin uusi suomennos. Leinon oma runokieli yhdisti kansanrunouden mittaa ja sanastoa eurooppalaisiin runomuotoihin, mikä teki hänestä yhden suomalaisen runouden uudistajista 1900-luvun alussa.

Eino Leinon tunnetuimmat runot

Leinon kuolemasta on kulunut yli 70 vuotta, joten hänen koko tuotantonsa on tekijänoikeudellisesti vapaata. Yksi hänen tunnetuimmista yksittäisistä runoistaan on “Nocturne”, kokoelmasta Talvi-yö (1905):

Ruislinnun laulu korvissani tähkäpäiden päällä täysi kuu; kesä-yön on onni omanani, kaskisavuun laaksot verhouu. En ma iloitse, en sure, huokaa; mutta metsän tummuus mulle tuokaa, puunto pilven, johon päivä hukkuu, siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu, tuoksut vanamon ja varjot veen; niistä sydämeni laulun teen.

Miksi metsän tummuus sävelehen? Kosk’ on mustaa murhe ylpeäin. Miksi juovat päivän laskenehen? Koska monta nuorta unta näin. Miksi etäisien vuorten siinto? Koska sinne on silmäin kiinto. Miksi vanamoiden valjut lemut? Koska päättyneet on päivän kemut. Miksi varjot virran veen? Kosk’ on mieli mulla siimekseen.

Sulle laulan neiti, kesäheinä, sydämeni suuri hiljaisuus, uskontoni, soipa säveleinä, tammenlehvä-seppel vehryt, uus. En ma enää aja virvatulta, onpa kädessäni onnen kulta; pienentyy mun ympär’ elon piiri; aika seisoo, nukkuu tuuliviiri; edessäni hämäräinen tie tuntemattomahan tupaan vie.

— Eino Leino, Talvi-yö (1905)

Kenelle Eino Leinon runot sopivat?

Helkavirsiä sopii lukijalle, joka kiinnostuu suomalais-karjalaisesta kansanperinteestä ja mytologiasta runouden aiheena. Nocturne ja muut Talvi-yön runot sopivat lukijalle, joka etsii tiiviimpää, luontokuvastoon nojaavaa lyriikkaa. Molemmat kokoelmat edustavat suomalaisen kansallisromantiikan kulta-aikaa, jolloin runoudella rakennettiin osaltaan kuvaa itsenäistyvästä Suomesta. Koska Leinon koko tuotanto on tekijänoikeusvapaata, se sopii myös lukijalle, joka haluaa lukea suomalaista klassikkorunoutta ilmaiseksi kokonaisina teksteinä.

Aleksis Kivi -sivulla on toinen tekijänoikeusvapaa klassikko, ja kauneimmat suomalaiset runot sekä Suomen kansan vanhat runot -sivuilla on laajempi valikoima suomalaista runoutta, josta Helkavirsienkin aihepiiri ammentaa. Leinon monipuolisuus — runous, romaanit, näytelmät ja käännöstyö saman uran aikana — tekee hänestä poikkeuksellisen kattavan esimerkin suomalaisen kirjallisuuden kultakaudesta 1900-luvun alussa.