Suomen kansan vanhat runot

Suomen Kansan Vanhat Runot (SKVR) ei ole yhden runoilijan teos vaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) julkaisema, 34-osainen kokoelma suomalais-karjalaista kalevalamittaista kansanrunoutta — yli 89 000 tekstiä, jotka on kerätty muistiin 1800- ja 1900-luvuilla. Se on myös tärkein yksittäinen lähdeaineisto, josta Elias Lönnrot kokosi Kalevalan.

Mikä Suomen kansan vanhat runot -kokoelma on?

SKS julkaisi SKVR:n alkuperäiset osat vuosina 1908–1948: ensimmäinen osa, Vienan läänin runot, ilmestyi 1908, ja viimeinen alkuperäinen osa, Uudenmaan runot, 1948; täydennysosa julkaistiin vielä 1997. Kokoelma on jaettu neljään päälajiin — lyyriset laulut, kertovat eli eeppiset runot, tilaisuuksien laulut (kuten häät ja kehtolaulut) sekä loitsut — ja järjestetty keräysalueen (14 aluetta) ja lajin mukaan. Aineisto on siis raakamateriaalia: sitä ei ole kirjoitettu yhtenäiseksi tarinaksi, vaan se koostuu tuhansista yksittäisistä, eri laulajilta eri aikoina muistiin merkityistä lauluista.

Mitä eroa on SKVR:llä ja Kalevalalla?

Tämä on yleisin sekaannus hakusanan takana: SKVR ja Kalevala eivät ole sama teos. Elias Lönnrot (1802–1884) matkusti 1830-luvulla Vienan Karjalaan ja muille alueille keräämässä kalevalamittaisia runoja suoraan runonlaulajilta, ja kokosi näistä muistiinpanoista oman, kirjallisesti muokatun eepoksensa Kalevalan (Vanha Kalevala 1835, Uusi Kalevala 1849). SKVR taas on tieteellinen editio, joka julkaisee Lönnrotin ja monien muiden kerääjien alkuperäiset muistiinpanot sellaisenaan, laulaja kerrallaan — se on siis lähdeaineisto, Kalevala on siitä tehty kirjallinen teos. Lönnrotilla on oma sivunsa tällä sivustolla, Elias Lönnrot, ja Kalevalasta kertoo tarkemmin sivu Kalevala.

Keitä olivat kokoelman runonlaulajat?

Kaksi nimeä nousee SKVR:n taustalta erityisen usein esiin. Arhippa Perttunen (n. 1762–1841) Vienan Karjalan Latvajärveltä oli yksi Lönnrotin merkittävimmistä lähteistä: keväällä 1834 Lönnrot vietti kolme päivää hänen luonaan ja merkitsi muistiin yli 4 100 säettä; arvioiden mukaan noin neljäsosa Vanhan Kalevalan Vienan-alueen säkeistä on peräisin juuri Perttusen laulusta. Ontrei Malinen (1777–1855) Vuonnisen kylästä Vuokkiniemen pitäjässä puolestaan oli syksyllä 1833 paras runonlaulaja, jonka Lönnrot siihen mennessä oli tavannut: häneltä Lönnrot sai muun muassa 366-säkeisen, Sammon taontaa käsittelevän runo-osuuden sekä muuta Kalevalan kannalta keskeistä ainesta. Molemmat lauloivat perinnettä, joka oli kulkenut suullisesti sukupolvelta toiselle jo kauan ennen kuin kukaan kirjoitti sitä muistiin.

Millaisia laulut sisällöltään olivat?

Neljä päälajia kattoivat lähes koko silloisen suullisen kulttuurin. Eeppiset eli kertovat runot olivat pitkiä, tarinallisia lauluja jumalista ja sankareista — juuri tästä lajista Lönnrot poimi Kalevalan runsaudensarven. Lyyriset laulut taas olivat lyhyempiä, tunnepitoisia ilmaisuja arjesta, rakkaudesta ja luonnosta. Tilaisuuksien laulut liittyivät elämän käännekohtiin: häihin, hautajaisiin ja lasten nukuttamiseen. Loitsut puolestaan olivat maagisia, tiettyyn tarkoitukseen — esimerkiksi sairauden parantamiseen tai karjan suojelemiseen — tarkoitettuja säkeitä, joiden uskottiin vaikuttavan todellisuuteen sanan voimalla. Kaikki neljä lajia elivät rinnakkain samoissa kylissä ja usein samojen laulajien repertuaarissa.

Saako runoja lainata?

Kyllä. SKVR:n koko sisältö on perinteistä, tekijätöntä kansanrunoutta, joka on tallennettu 1800- ja 1900-luvuilla — tekijänoikeudesta vapaata materiaalia kokonaisuudessaan, aivan kuten muutkin tämän sivuston kansanperinnesivuilla mainitut tekstit, esimerkiksi kehtolaulu “Tuu tuu tupakkarulla” sivulla lyhyet runot.

Mistä SKVR:n löytää?

Koko kokoelma on nykyisin vapaasti selattavissa verkossa SKS:n ylläpitämässä SKVR-tietokannassa, joka mahdollistaa hakemisen alueen, laulajan tai aiheen mukaan. Myös Kielipankki tarjoaa aineiston tutkimuskäyttöön. Jos etsit nimenomaan Lönnrotin siitä kokoamaa, luettavampaa kirjallista teosta, Kalevala on parempi lähtökohta — SKVR itsessään on suunnattu enemmän tutkijoille ja aiheesta syvemmin kiinnostuneille kuin kevyeen lukemiseen.

Mistä nimi “Vienan Karjala” tulee esiin niin usein?

Suuri osa parhaiten säilyneestä ja pisimmälle kehittyneestä runolauluperinteestä löytyi juuri Vienan Karjalasta, nykyisen Venäjän puolelta Karjalan tasavallasta, kylistä kuten Vuokkiniemi ja sen alakylät Latvajärvi ja Vuonninen. Alue pysyi pitkään syrjässä kaupungistumisesta ja kirjakielen vaikutuksesta, mikä auttoi suullista runolauluperinnettä säilymään elinvoimaisena vielä 1800-luvulla, kun se monin paikoin muualla oli jo hiipumassa. Tästä syystä Lönnrot suuntasi juuri sinne matkoillaan, ja tästä syystä Vienan Karjalan laulajat, kuten Perttunen ja Malinen, ovat SKVR:ssä ja Kalevalan taustalla niin keskeisessä asemassa.

Miksi tätä kokoelmaa kannattaa tuntea?

Kokoelma osoittaa, että Kalevala ei syntynyt tyhjästä eikä yksin Lönnrotin mielikuvituksesta, vaan se on koottu sadoilta, ellei tuhansilta, nimettömiltä ja nimetyiltä laulajilta kerätystä elävästä perinteestä. Perttusen ja Malisen kaltaiset laulajat olivat oman aikansa kulttuurin kantajia siinä missä kirjoitetun tekstin kirjailijat myöhemmin — heidän laulunsa vain kulkivat suullisesti, ei painettuina, kunnes Lönnrot ja muut kerääjät merkitsivät ne muistiin. Siksi “suomalaiset runot” -haku johtaa usein juuri tähän kokoelmaan: se on suomalaisen runouden vanhin kerrostuma, kauan ennen Runebergiä, Kiveä tai Leinoa.

Yhteenveto

Jos etsit tietoa siitä, mikä Suomen kansan vanhat runot on: se on SKS:n 1908–1948 julkaisema, 34-osainen ja yli 89 000 tekstiä sisältävä kokoelma kalevalamittaista kansanrunoutta, kerätty suoraan runonlaulajilta kuten Arhippa Perttuselta ja Ontrei Maliselta, ja se on tärkein lähdeaineisto Elias Lönnrotin Kalevalalle. Koko aineisto on vapaasti selattavissa SKS:n verkkotietokannassa, ja jos etsit sen sijaan luettavaa kirjallista teosta, Kalevala on siihen parempi lähtökohta. Jos taas kiinnostaa suomalaisen runouden myöhempi, nimetty kaanon — Runebergista Leinoon ja Harmajaan — sivu kauneimmat suomalaiset runot jatkaa siitä, mihin kansanrunous SKVR:ssä päättyy.