Kalevala

Mistä Kalevala kertoo?

Kalevala ei ole yhtenäinen tarina yhdestä sankarista, vaan runoista koottu kokonaisuus, joka etenee maailman synnystä kohti Kalevalan kansan vaiheita. Keskeisiä hahmoja ovat vanha ja viisas laulaja-tietäjä Väinämöinen, seppä Ilmarinen, joka takoo ihmeellisen sammon, sekä rempseä ja onneton Lemminkäinen. Vastapuolella on Pohjolan emäntä Louhi, ja yksi teoksen synkimmistä hahmoista on Kullervo, jonka traaginen kohtalo on yksi suomalaisen kirjallisuuden tunnetuimmista tarinalinjoista.

Sampo — esine, jonka merkitystä on tulkittu monin tavoin, muun muassa vaurauden ja onnen lähteenä — sitoo runot yhteen: sen takominen, omistaminen ja lopulta menettäminen meren pohjaan on koko teoksen kaari. Runot vuorottelevat sankaritarinoiden, häärunojen, loitsujen ja luomiskertomusten välillä, mikä tekee Kalevalasta pikemminkin kokoelman kuin perinteisen romaanin.

Kalevalan tarina lyhyesti

Teos alkaa maailman synnystä: ilman impi laskeutuu mereen, ja hänen polvestaan syntyy Väinämöinen, joka nousee kuivalle maalle ja alkaa muokata ympäristöään laulullaan. Nuori Joukahainen haastaa Väinämöisen laulukilpaan, häviää häpeällisesti ja lupaa pelastaakseen itsensä sisarensa Ainon Väinämöiselle puolisoksi. Aino ei kuitenkaan suostu naimaan vanhaa laulajaa, vaan valitsee mieluummin hukkumisen — yksi teoksen synkimmistä ja tunnetuimmista jaksoista. Myöhemmin Joukahainen ampuu Väinämöisen mereen kostoksi, ja tämä pelastuu vain vaivoin.

Väinämöinen matkustaa tämän jälkeen Pohjolaan kosimaan Pohjan neitoa. Pohjolan emäntä Louhi lupaa tyttärensä sille, joka takoo hänelle ihmeellisen sammon, joten Väinämöinen lähettää seppä Ilmarisen Pohjolaan takomaan sen. Rinnalla kulkee toinen sankari, rempseä Lemminkäinen, joka ensin ryöstää Kyllikin puolisokseen ja matkustaa sitten itsekin Pohjolaan kosintamatkalle. Louhi antaa hänelle kolme vaarallista tehtävää, ja Pohjolan paimen lopulta surmaa Lemminkäisen Tuonelan joella — hänen äitinsä kuitenkin löytää palaset ja herättää poikansa henkiin, mikä on yksi teoksen tunnetuimmista äitiyskuvauksista.

Sammon omistuksesta käydään myöhemmin kiista ja lopulta sota Kalevalan ja Pohjolan väillä, joka päättyy sammon särkymiseen ja uppoamiseen mereen — kohtaus, joka symboloi vaurauden ja onnen katoavaisuutta. Rinnalla kulkee myös Kullervon tarina: orvoksi jäänyt, kohtalonsa raunioittama nuorukainen ajautuu tietämättään tuhoon, ja hänen tarinansa on yksi koko suomalaisen kirjallisuuden traagisimmista. Teos päättyy Väinämöisen lähtöön, kun hän jättää Kalevalan jälkeensä tulevalle sukupolvelle ja purjehtii pois — kohtaus, joka on tulkittu vertauskuvaksi vanhan, myyttisen ajan väistymisestä uuden, kristillisen ajan tieltä.

Kuka sen kirjoitti?

Kalevalan takana ei ole yksi kirjoittaja vaan kokoaja: Elias Lönnrot keräsi runot suomalais-karjalaisilta laulajilta useilla matkoillaan erityisesti Vienan Karjalassa 1820–1840-luvuilla. Hän ei siis keksinyt tarinoita, vaan yhdisti ja järjesti suullisena perintönä kulkeneet runolaulut juonelliseksi kokonaisuudeksi ja täydensi niiden välejä omalla kalevalamittaisella säkeistöllään.

Ensimmäinen, suppeampi laitos eli Vanha Kalevala ilmestyi 1835 ja sisälsi 32 runoa. Lönnrot jatkoi keräystyötään, ja täydennetty laitos vuodelta 1849 kasvoi 50 runoon. Tätä 1849 laitosta on luettu Suomessa siitä lähtien, ja se on myös se versio, johon valtaosa käännöksistä ja uusintapainoksista perustuu.

Yksi Lönnrotin tärkeimmistä lähteistä oli runolaulaja Arhippa Perttunen, jolta Lönnrot tallensi yksistään vuonna 1834 yli 4 000 säettä. Perttusen ja muiden vienalaisten laulajien runot muodostivat rungon, jonka päälle Lönnrot rakensi Kalevalan juonellisen kokonaisuuden. Ilman heidän muistiaan ja taitoaan laulaa runot lähes muuttumattomina sukupolvi toisensa jälkeen koko teosta ei olisi voinut syntyä. Runolaulajien osuutta Kalevalan synnyssä pidetäänkin nykyään yhtä tärkeänä kuin Lönnrotin omaa kokoamis- ja kirjoitustyötä, vaikka pitkään Kalevalaa esiteltiin ensisijaisesti Lönnrotin teoksena.

Miten Kalevala on rakennettu?

Kalevala on kirjoitettu kalevalamitalla — trokeisella nelipolvisella säkeellä, joka tunnetaan myös runolaulun mitaksi. Säkeet etenevät parittain toistoa ja synonymiaa käyttäen: sama asia sanotaan usein kahdesti hieman eri sanoin, mikä on runolaulun tunnusomaisin tyylikeino ja tekee tekstistä rytmikästä lausuttavaa tai laulettavaa. Tätä kutsutaan kalevalaiseksi parallelismiksi.

Teos ei etene yhtenä juonena alusta loppuun, vaan runot on ryhmitelty löyhästi aihepiirien mukaan: alussa maailman ja Väinämöisen synty, keskivaiheilla sammon takominen ja Pohjolan-retket, ja teoksen synkimpänä osana Kullervon tarina. Lopussa teos siirtyy myyttisestä ajasta kohti kristillistä aikaa. Rakenne muistuttaa siksi enemmän toisiinsa kytkeytyvää runokokoelmaa kuin yhtenäistä romaania, mikä on syytä tiedostaa ennen kuin tarttuu koko teokseen. Tästä syystä Kalevalaa voi lukea myös osissa — esimerkiksi yksittäisen jakson, kuten Ainon tarinan tai Kullervon vaiheiden, voi lukea irrallisena kokonaisuutena ilman koko teoksen läpikäymistä.

Miksi teos on tunnettu?

Kalevala julkaistiin aikana, jolloin Suomi oli osa Venäjän keisarikuntaa ja suomen kieli vasta vakiinnutti asemaansa kirjakielenä. Teos osoitti, että suomen kielellä ja suomalaisella kansanperinteellä oli oma, kunnianhimoinen kirjallinen ilmaisunsa, ja siitä tuli nopeasti kansallisen identiteetin symboli.

Kalevala vaikutti merkittävästi myös muuhun taiteeseen. Taidemaalari Akseli Gallen-Kallela teki lukuisia Kalevala-aiheisia teoksia, ja moni suomalainen mieltää yhä Väinämöisen, Ainon ja muiden hahmojen ulkonäön juuri hänen maalaustensa kautta — Kalevalaa on vaikea kuvitella ilman Gallen-Kallelan kuvitusta. Säveltäjä Jean Sibelius puolestaan sävelsi useita Kalevala-aiheisia teoksia, ja Kalevala jätti pysyvän jäljen hänen koko tuotantoonsa. Tämä yhdistelmä kirjallisuutta, kuvataidetta ja musiikkia teki Kalevalasta 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun suomalaisen kansallisromantiikan keskeisen lähteen, johon yhä nykyäänkin viitataan uusissa taideteoksissa.

Kalevala on myös Suomen käännetyin kaunokirjallinen teos: se on käännetty yli 60 kielelle, ja se tunnetaan kansainvälisesti yhtenä harvoista suullisesta perinteestä koostetuista kansalliseeposista, joka on säilynyt näin laajana kokonaisuutena. Kalevalan päivää vietetään Suomessa 28. helmikuuta, sinä päivänä kun Lönnrot allekirjoitti Vanhan Kalevalan esipuheen vuonna 1835; päivä tunnetaan myös suomalaisen kulttuurin päivänä.

Kalevalan vaikutus ulottui myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Amerikkalainen runoilija Henry Wadsworth Longfellow innostui Kalevalasta niin paljon, että kirjoitti sen trokeista runomittaa käyttäen oman pitkän runoelmansa The Song of Hiawatha vuonna 1855 — harvinainen esimerkki siitä, kuinka suomalaisen kansanrunouden muoto on siirtynyt suoraan toisen maan kirjallisuuteen.

Kannattaako Kalevala lukea kokonaan?

Kalevala on pitkä ja kielellisesti vanhahtava, joten moni tutustuu siihen ensin tiivistelmien, kouluopetuksen tai yksittäisten runojen kautta — eikä tässä ole mitään väärää, sillä teos on alun perinkin koottu erillisistä runoista, jotka kestävät hyvin myös irrallaan luettuina. Kokonaisuudessaan lukeminen kannattaa erityisesti, jos kiinnostaa suomalaisen mytologian ja kansanrunouden alkuperä sellaisenaan, ei vain jälkikäteen kerrottuna versiona. Koska teos on tekijänoikeudellisesti vapaa, sen tekstiä on saatavilla ilmaiseksi useista lähteistä, mikä tekee siihen tutustumisesta helppoa ilman erillistä hankintaa. Moni suomalainen kirjastokin tarjoaa teoksesta useita eri laitoksia, alkuperäisestä 1849 vuoden tekstistä nykylukijalle suunnattuihin selkokielisiin ja kuvitettuihin versioihin, joten sopivan lähestymistavan löytää lähes jokainen, riippumatta siitä, lukeeko teosta ensimmäistä kertaa vai palaako siihen vuosien tauon jälkeen aivan uudelleen. Kirjaston tai kirjakaupan henkilökunnalta kannattaa kysyä suoraan, mikä saatavilla olevista laitoksista sopii juuri omaan lukutottumukseen parhaiten.

Kalevalan runomitta — kalevalamitta — toistuu myös monissa myöhemmissä suomalaisissa runoissa, joten teoksen tunteminen avaa myös muuta kansallista runoperinnettä. Sen vaikutus näkyy paitsi kirjallisuudessa myös kuvataiteessa, musiikissa ja yleisessä suomalaisessa symboliikassa: Kalevalan hahmojen ja käsitteiden nimiä on annettu monille tunnetuille suomalaisille yrityksille, kuten vakuutusyhtiö Ilmariselle, koruyritys Kalevala Korulle, rakennusyhtiö Lemminkäiselle ja finanssiryhmä Sammolle. Tämä arkinen läsnäolo suomalaisessa yritysmaailmassa kertoo omalla tavallaan siitä, kuinka syvälle Kalevala on juurtunut suomalaiseen kulttuuriin sadan viidenkymmenen vuoden aikana. Lönnrotin oma elämäntyö ja muu tuotanto löytyvät tarkemmin hänen omalta kirjailijasivultaan.