Seitsemän veljestä

Mistä Seitsemän veljestä kertoo?

Tarina seuraa seitsemää veljestä — Juhania, Tuomasta, Aapoa, Simeonia, Timoa, Lauria ja Eeroa — jotka asuvat Jukolan talossa Hämeessä. Kun heiltä vaaditaan lukutaitoa kirkollisen konfirmaation ehtona, veljekset päättävät mieluummin muuttaa erämaahan Impivaaraan kuin alistua vaatimukseen. Erämaassa he elävät vuosia riistan ja oman itsepäisyytensä armoilla, kokien sekä koomisia että vakavia käänteitä.

Vuosien mittaan veljekset kypsyvät: he oppivat lopulta lukemaan, hankkivat elannon työllä ja palaavat vähitellen yhteiskunnan pariin. Romaanin loppupuolella jokainen veljeksistä löytää oman paikkansa — osa perustaa perheen, osa jatkaa maanviljelijänä — ja alun kapinallisuudesta on kasvanut sovinto sekä toistensa että ympäröivän yhteisön kanssa.

Mitä Impivaaran vuosina tapahtuu?

Erämaaelämä ei ala helpolla: veljekset polttavat oman saunansa vahingossa jouluaattona ja joutuvat myöhemmin tappamaan naapuriherran karjaa, minkä vuoksi he maksavat aiheuttamansa vahingon viljalla. Seuraava vuosikymmen kuluu raskaassa työssä — metsää raivataan uutta peltoa varten — ja yhtä lailla juopottelussa ja riidoissa naapurikylän kanssa. Yksi veljeksistä, hurskas Simeoni, kuvataan näkevän ajoittain hurjia harhakuvia, jotka muistuttavat delirium tremensiä.

Näiden vuosien aikana veljekset kuitenkin vähitellen kypsyvät: he opettelevat itse lukemaan ilman kirkkoherran tai lukkarin pakottamaa opetusta, ja raskas työ erämaassa muokkaa heistä sitkeämpiä ja vastuullisempia. Muutos ei tapahdu äkkinäisesti tai opettavaisen puheen seurauksena, vaan hitaasti, arjen pakon ja oman kokemuksen kautta — tämä realistinen, ei-moralisoiva tapa kuvata kasvua oli aikanaan poikkeuksellinen suomalaisessa kirjallisuudessa. Kun he lopulta palaavat kotikylään, suurin osa heistä asettuu yhteisön ja perheen tueksi — teos ei siis pääty erakoitumiseen vaan sovintoon niin toistensa, naapureiden kuin koko yhteiskunnankin kanssa. Kertoja pysyy loppuun asti pikemminkin toteavana kuin moralisoivana: teosta ei ole kirjoitettu osoittamaan sormella, vaan kuvaamaan muutosta sellaisena kuin se tapahtuu.

Kuka sen kirjoitti?

Aleksis Kivi (1834–1872) kirjoitti Seitsemän veljestä 1860-luvun lopulla, ja se ilmestyi alun perin neljässä vihossa Novellikirjasto-sarjassa vuoden 1870 alkupuolella. Kivi käytti teoksessa runsaasti eläväistä puhekieltä ja huumoria, mikä poikkesi selvästi aikansa kirjallisista tavoista ja herätti osin nihkeän vastaanoton julkaisuhetkellä.

Vastaanotto ei ollut vain nihkeä vaan ajoittain suorastaan tuhoisa: kriitikko August Ahlqvist julkaisi teoksesta ankaran arvostelun ruotsinkielisessä Finlands Allmänna Tidning -lehdessä toukokuussa 1870 ja palasi aiheeseen vielä kahdesti. Ahlqvist piti romaanin sisältöä köyhänä ja naurettavana, ja arvostelu järkytti tuolloin jo sairastanutta Kiveä syvästi. Vasta myöhemmät sukupolvet nostivat teoksen sille kuuluvaan asemaan suomalaisen kirjallisuuden kulmakivenä — nykyään juuri Ahlqvistin ankaraa arvostelua pidetään esimerkkinä siitä, kuinka aikalaiskritiikki voi osua täysin harhaan teoksen todellisesta arvosta — Ahlqvist muistetaan nykyään lähinnä juuri tästä epäonnistuneesta arviostaan, ei omasta laajasta tuotannostaan suomen kielen professorina — virassa, jossa hän seurasi suoraan Elias Lönnrotia vuonna 1863 — yliopiston rehtorina ja runoilijana.

Kiven ura kirjailijana jäi lyhyeksi — hän kuoli jo 1872 — mutta Seitsemästä veljeksestä tuli myöhemmin kiistaton klassikko, jota luetaan edelleen suomalaisissa kouluissa ja joka on käännetty useille kielille.

Mitä teemoja teoksessa käsitellään?

Romaanin ydin on luonnollisen vapauden kaipuun ja yhteiskunnan asettaman sivistysvaateen välinen jännite. Veljekset pakenevat kirkon ja kylän odotuksia, mutta teos ei asetu kumman tahansa puolelle yksioikoisesti: se sekä ihailee veljesten omapäistä elinvoimaa että osoittaa, kuinka sivistyksen — lukutaidon, työnteon, yhteisöön kuulumisen — puuttuminen johtaa lopulta myös kärsimykseen. Tämä kasvutarinan rakenne, jossa kapinallisuus muuttuu vähitellen sovinnoksi, on yksi syy, miksi teos puhuttelee lukijoita yhä.

Toinen keskeinen piirre on veljesten yksilölliset, tarkkaan piirretyt luonteet: Juhanin kiivaus, Aapon järkevyys, Simeonin hurskaus, Timon yksinkertaisuus, Lauri erakkomaisuus, Tuomaan jörömäisyys ja Eeron kepeä pilkka muodostavat yhdessä koko inhimillisen kirjon. Jokainen veljeksistä on kirjoitettu niin selkeästi omaksi persoonakseen, että lukija oppii tunnistamaan heidät puhetyylistä ja reaktioista jo ennen kuin kertoja mainitsee nimeä — tämä yksilöllisyys on yksi syy, miksi teosta pidetään poikkeuksellisen taitavana henkilökuvauksena aikanaan. Kivi kirjoitti teoksen paikoin lähes näytelmämäiseen, repliikkivetoiseen muotoon, ja sen huumori ja eloisa kieli ovat säilyttäneet lukijoita puhuttelevina yli 150 vuotta ilmestymisen jälkeen.

Miksi teos on tunnettu?

Seitsemän veljestä oli aikanaan poikkeuksellinen: se oli ensimmäisiä laajoja suomenkielisiä romaaneja aikana, jolloin kirjallisuutta kirjoitettiin Suomessa pääosin ruotsiksi. Teos avasi tietä myöhemmille suomenkielisille kirjailijoille ja osoitti, että kansankieli sopi myös vaativaan kaunokirjallisuuteen.

Teoksen tunnettuja piirteitä ovat sen kielellinen rikkaus, veljesten yksilölliset luonteet sekä huumorin ja vakavuuden vuorottelu. Impivaara-jakso on noussut suomen kielessä yleiseksi ilmaukseksi eristäytymisestä, ja monet romaanin repliikeistä tunnetaan sitaatteina vielä nykyäänkin. Teoksesta on tehty myös elokuvasovituksia, muun muassa Wilho Ilmarin ohjaama versio vuodelta 1939 ja Riitta Nelimarkan ja Jaakko Seeckin ohjaama animaatioelokuva vuodelta 1979. Se kuuluu vakiintuneesti suomalaisten koulujen lukemistoon — monelle ensimmäinen kosketus 1800-luvun suomenkieliseen kaunokirjallisuuteen tulee juuri tämän teoksen kautta.

Aleksis Kivi ehti kirjoittaa lyhyen uransa aikana ainakin 15 näytelmää Seitsemän veljeksen ohella. Näistä pysyvästi suomalaisten teattereiden ohjelmistossa ovat pysyneet lähinnä komedia Nummisuutarit (1864) ja lyhytnäytelmä Kihlaus, kun taas murhenäytelmä Kullervo (1864) ja Lea (1869) esitetään harvemmin. Aleksis Kiven syntymäpäivää 10. lokakuuta vietetään Suomessa myös suomalaisen kirjallisuuden päivänä — osoitus siitä, kuinka keskeiseksi hänen työnsä on muodostunut koko kansalliselle kirjallisuudelle.

Teoksen kansainvälinen tunnettuus näkyy myös käännösten määrässä: Seitsemän veljestä on käännetty 34 kielelle yhteensä 58 eri käännöksenä, mikä on poikkeuksellisen paljon teokselle, jota on pidetty kääntäjän kannalta erityisen vaikeana juuri sen murteellisen ja puhekielisen ilmaisun vuoksi.

Kannattaako Seitsemän veljestä lukea?

Kieli on 1800-luvun suomea, joten teksti vaatii aluksi totuttelua, mutta juoni etenee elävästi ja henkilöhahmot ovat edelleen tunnistettavia. Teos toimii sekä yksinäisyyden ja yhteisöön sopeutumisen kertomuksena että aikakuvana Suomesta ennen teollistumista. Monet lukijat huomaavat, että teksti avautuu parhaiten ääneen luettuna tai kuunneltuna, sillä Kiven kieli on kirjoitettu paljolti puheenomaiseksi.

Koska Kivi kuoli jo 1872, teos on tekijänoikeudellisesti vapaa, ja sen teksti on saatavilla maksutta useista lähteistä ilman erillistä hankintaa. Tämä tekee teokseen tutustumisesta helppoa myös sille, joka haluaa vain kokeilla, avautuuko 1800-luvun suomenkielinen kaunokirjallisuus omalle lukutottumukselle ennen isompaa hankintaa. Kiven muusta tuotannosta, kuten näytelmistä ja runoista, kerrotaan tarkemmin hänen omalla kirjailijasivullaan.