Kirjailijaksi

Mitä kirjailijaksi tuleminen tarkoittaa?

Kirjailijaksi voi kutsua itseään heti, kun on kirjoittanut ja julkaissut tekstiä, mutta ammattimaisen kirjailijan tunnusta ei anneta pelkän harrastuksen perusteella. Yksi konkreettinen mittari on Suomen Kirjailijaliiton jäsenyys: liittoon pääsee, kun on julkaissut kaksi itsenäisesti tuotettua, suomenkielistä kaunokirjallista teosta, jotka johtokunta arvioi ammatillisesti ja taiteellisesti tasokkaiksi. Tämä ei tarkoita, että kirjoittaminen vaatisi liiton hyväksyntää — se on vain yksi tapa hahmottaa, missä kohtaa harrastuksesta on tullut ammatti muiden alan toimijoiden silmissä.

Suurin osa julkaistuistakaan kirjailijoista ei elä pelkällä kirjoittamisella, varsinkaan uran alkuvaiheessa: moni yhdistää kirjoittamisen toiseen ammattiin, opetustyöhön tai freelance-kirjoittamiseen, ja siirtyy kokopäiväiseksi kirjailijaksi vasta useamman julkaistun teoksen ja vakiintuneen lukijakunnan jälkeen — jos ollenkaan. Tämä ei ole poikkeus vaan pikemminkin sääntö, eikä se tee kenestäkään vähemmän “oikeaa” kirjailijaa.

Miten kirjoitat romaanin?

Romaani syntyy tyypillisesti useassa vaiheessa. Ensin tulee idea ja usein pitkäkin ajatustyö siitä, mistä näkökulmasta ja kenen kautta tarina kerrotaan. Tätä seuraa käsikirjoitusvaihe, jossa teksti kirjoitetaan kokonaisuudeksi ensimmäistä kertaa — moni kirjoittaja korostaa, että ensimmäisen version ei tarvitse olla valmis, kunhan se etenee alusta loppuun asti. Sen jälkeen alkaa muokkaus: rakenteen, henkilöhahmojen ja kielen hiominen useiden lukukertojen aikana, usein niin monta kertaa, että lopullinen teksti on hyvin kaukana ensimmäisestä versiosta.

Moni kirjoittaja käyttää tässä vaiheessa myös beta-lukijoita eli ulkopuolisia lukijoita, jotka antavat palautetta ennen kuin käsikirjoitus lähtee kustantamolle. Ulkopuolinen näkökulma paljastaa usein kohtia, jotka kirjoittaja itse on lukenut niin monta kertaa, ettei enää huomaa niissä olevia epäselvyyksiä.

Koko prosessi ideasta lähetysvalmiiseen käsikirjoitukseen kestää tyypillisesti useita kuukausia, usein vuosia — varsinkin, jos kirjoittaminen tapahtuu päätyön ohessa. Kirjoittamisen säännöllisyys on tässä usein ratkaisevampaa kuin yksittäisten kirjoituspäivien pituus: moni kokenut kirjoittaja suosittelee mieluummin lyhyttä, päivittäistä kirjoitushetkeä kuin harvoin toistuvaa pitkää kirjoitusputkea, koska tarinaan on tällöin helpompi palata seuraavana päivänä.

Mistä saat koulutusta kirjoittamiseen?

Kirjoittamista voi opiskella muodollisesti, mutta se ei ole julkaisemisen edellytys — moni tunnettu kirjailija on oppinut käsityön kirjoittamalla ja lukemalla paljon. Niille, jotka haluavat rakenteellisempaa opetusta, Suomessa on pitkät perinteet: Kriittinen korkeakoulu Helsingissä järjestää kaksivuotisen Kirjoittajakoulun, johon haetaan kirjoitusnäytteellä ja jossa keskitytään erityisesti proosan kirjoittamiseen. Oriveden Opistossa taas voi opiskella vuoden mittaisella kirjoittajalinjalla proosaa, lyriikkaa ja draamaa viikoittaisen ryhmäpalautteen tukemana — linjalla on vuosikymmenten perinne, ja moni sen käynyt on jatkanut julkaistuksi kirjailijaksi.

Muodollisen koulutuksen ulkopuolellakin on vaihtoehtoja: monet kansalaisopistot ja kesäyliopistot järjestävät lyhyempiä luovan kirjoittamisen kursseja, joilla pääsee kokeilemaan lajia ilman pitkää sitoutumista, ja moni kaupunki tarjoaa myös kirjoittajaryhmiä, joissa harjoitellaan säännöllisesti ja annetaan toisille palautetta. Kirjoittajaryhmän etu muodolliseen koulutukseen verrattuna on juuri säännöllisyys ja vertaistuki: teksti etenee, kun sille on sovittu palautuspäivä, ja toisten tekstien lukeminen opettaa usein yhtä paljon kuin oman tekstin kirjoittaminen.

Kummallakin reitillä — muodollisella koulutuksella ja itseopiskelulla — päädytään lopulta samaan pisteeseen: valmiiseen käsikirjoitukseen, joka on käynyt läpi useita muokkauskierroksia ja saanut palautetta joltain muulta kuin kirjoittajalta itseltään. Koulutus ei takaa julkaisua, mutta se voi lyhentää matkaa siihen antamalla säännöllisen rakenteen ja ulkopuolisen katseen, joita moni yksin kirjoittava kaipaisi mutta ei muuten saa.

Miten lähetät käsikirjoituksen kustantamolle?

Kun käsikirjoitus on valmis, se lähetetään kustantamolle yleensä lyhyen saatekirjeen kera, jossa kerrotaan tiiviisti kirjoittajasta ja käsikirjoituksesta — mistä se kertoo ja miksi juuri tämä kustantamo on valittu vastaanottajaksi. Käsikirjoitusta voi tarjota useammalle kustantamolle samanaikaisesti, ja monilla kustantamoilla on omilla verkkosivuillaan tarkat ohjeet siitä, missä muodossa ja mihin osoitteeseen käsikirjoitus lähetetään. Kannattaa tutustua etukäteen kustantamon aiempaan julkaisuvalikoimaan, jotta näkee, sopiiko oma teksti sen linjaan.

Jos käsikirjoitus ei löydä kustantajaa tai kirjoittaja haluaa julkaista itse muista syistä, omakustanne on tunnustettu vaihtoehto: siinä kirjoittaja vastaa itse julkaisun käytännön järjestelyistä ja kustannuksista, kun taas perinteisessä kustannussopimuksessa nämä siirtyvät kustantamolle. Kumpikaan reitti ei ole toista “oikeampi” tapa julkaista — ne palvelevat eri tilannetta ja eri tavoitteita.

Hylkäysten saaminen kuuluu asiaan lähes jokaisella, myös myöhemmin menestyneellä kirjailijalla: käsikirjoitus voi tulla torjutuksi useasta eri syystä, jotka eivät välttämättä liity tekstin laatuun ollenkaan — kustantamon senhetkiseen ohjelmaan, ajoitukseen tai yksinkertaisesti siihen, ettei juuri se kustannustoimittaja kokenut tarttuvansa aiheeseen. Yhdestä kieltävästä vastauksesta ei kannata vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä käsikirjoituksen tasosta, vaan käsikirjoitusta kannattaa tarjota useammalle kustantamolle ja tarvittaessa muokata saadun palautteen pohjalta ennen seuraavaa yritystä.

Apurahat ja eteneminen ammatiksi

Kirjoittamisen ammattimaistuessa apurahoista tulee usein tärkeä osa toimeentuloa, sillä harva kirjailija elää pelkillä kirjapalkkioilla. Taiteen edistämiskeskus (Taike) myöntää valtion taiteilija-apurahoja sekä kirjailijoille ja kääntäjille suunnattuja kirjastoapurahoja, ja hakukierrokset järjestetään keväisin ja syksyisin. Suomen Kirjailijaliitto jakaa lisäksi omia apurahojaan sekä jäsenilleen että muille kaunokirjallisuuden ammattilaisille — osa niistä on avoinna myös liittoon kuulumattomille.

Apurahalla kirjoitettu aika ei ole tulonlähteenä sama asia kuin kirjasta saatava tekijänpalkkio: apuraha kattaa nimenomaan itse kirjoitustyöhön käytetyn ajan silloin, kun kirjaa ei ole vielä myyty mihinkään, ja monelle se on ratkaiseva edellytys sille, että pidempi teos ehtii valmistua muun toimeentulon ohella. Hakukierrosten ajankohdat ja hakukriteerit kannattaa tarkistaa aina suoraan Taiken ja Kirjailijaliiton omilta sivuilta, koska ne täsmentyvät ja päivittyvät hakukierrosten välillä. Finlandia-palkinto-sivu kertoo lisää siitä, millaista tunnustusta valmiille, jo julkaistulle teokselle on Suomessa tarjolla, kun ura on edennyt pidemmälle.

Kirjoittamisen taito karttuu parhaiten kirjoittamalla ja lukemalla paljon, ja paljon lukeminen on tässä yhtä tärkeää kuin itse kirjoittaminen: se opettaa huomaamattaan rakennetta, rytmiä ja sitä, miten toiset kirjoittajat ovat ratkaisseet samat ongelmat, joihin oma teksti törmää. romaani ja novelli -sivut avaavat, miten nämä kaksi muotoa eroavat toisistaan, mikä kannattaa tietää jo ennen kuin päättää, kumman parissa oma tarina kertoo itsensä parhaiten. Kirjailijahakemisto puolestaan näyttää, minkälaisia julkaisu-uria suomalaisilla kirjailijoilla on ollut — osa julkaisi esikoisensa nuorena, osa vasta toisen ammatin jälkeen.