Historiallinen romaani

Mitä historiallinen romaani tarkoittaa?

Määritelmä on suhteellinen: ratkaisevaa on kirjoitushetken ja tapahtuma-ajan välinen etäisyys, ei tapahtuma-ajan absoluuttinen ikä. Jos kirjailija kuvaa oman aikansa tapahtumia, kyse on aikalaiskuvauksesta — vaikka lukija kokisi sen vuosikymmenten päästä historiallisena. Historiallinen romaani rakentaa fiktion keinoin, useimmiten suhteellisen kaukaisen, menneisyyden tapahtumia, ja sen historiallisen aitouden tuntuun vaikuttaa paljon se, kuinka tarkasti kirjailija on nojannut työssään historiankirjoitukseen ja arkistolähteisiin.

Historiallinen romaani eroaa varsinaisesta historiankirjoituksesta siinä, että sillä on lupa täyttää tiedon aukot kuvittelulla: kirjailija voi antaa todelliselle historialliselle henkilölle ajatuksia ja tunteita, joita mistään lähteestä ei löydy, kunhan ne eivät ole ristiriidassa tunnettujen tosiasioiden kanssa. Parhaimmillaan tämä yhdistelmä tekee menneisyydestä eläväisen tavalla, johon pelkkä tietokirja ei pysty — lukija ei vain opi, mitä tapahtui, vaan saa myös kokea, miltä se olisi voinut tuntua. Juuri tämä yhdistelmä faktaa ja mielikuvitusta selittää, miksi historiallinen romaani on säilyttänyt suosionsa vuosikymmenestä toiseen: se tarjoaa saman uppoutumisen tunteen kuin hyvä nykyromaani, mutta lisää siihen menneen ajan vieraan ja samalla kiehtovan maailman.

Mitkä ovat historiallisen romaanin tunnusmerkit?

Historiallisella romaanilla on useita alalajeja: historiallinen rikosromaani, historiallinen rakkausromaani, historiallinen seikkailuromaani ja historiallinen fantasiaromaani ovat kaikki tapoja yhdistää menneisyyteen sijoittuva miljöö johonkin toiseen kerronnan perinteeseen. Raja tavalliseen romaaniin on siis ennen kaikkea ajallinen, ei rakenteellinen — historiallinen romaani on romaanin alalaji, ei oma erillinen kerrontamuotonsa. Sama pätee suhteessa dekkariin: historiallinen rikosromaani yhdistää menneisyyden miljöön dekkarin arvoitusrakenteeseen, jolloin lukija saa saman tutkinnan jännityksen mutta ilman nykyaikaisia tutkintamenetelmiä, joita etsivä tai poliisi voisi käyttää.

Historiallisen romaanin kirjoittaminen vaatii kirjailijalta tavallista enemmän ennakkotyötä: aikakauden arki, puhetapa, vaatetus ja yhteiskuntajärjestys pitää tuntea riittävän hyvin, jotta maailma tuntuu uskottavalta ilman, että se muuttuu oppikirjamaiseksi luetteloksi. Taitavimmat kirjailijat kutovat historiallisen tiedon osaksi tarinaa niin huomaamattomasti, että lukija oppii ohimennen, ilman että kokee lukevansa historiankirjaa. Tämä tasapaino — riittävästi faktaa uskottavuuden tueksi, mutta ei niin paljon, että kerronta hidastuu — on yksi syy siihen, miksi hyvän historiallisen romaanin kirjoittaminen kestää usein vuosia.

Suomalaisen historiallisen romaanin klassikot

Zacharias Topeliuksen “Välskärin kertomuksia” tunnetaan ensimmäisenä suomalaisena historiallisena romaanina. Se ilmestyi alun perin ruotsinkielisenä jatkokertomuksena Helsingfors Tidningar -lehdessä 1851–1866 ja kirjana 1853–1867, ja se kuvaa Suomen historiaa Kustaa II Aadolfin ajasta Kustaa III:n aikaan. Ensimmäinen täydellinen suomennos ilmestyi 1878–1882, ja Juhani Aho käänsi teoksen myöhemmin kokonaan uudelleen. Topelius tunnetaan laajasti lastenkirjailijana, mutta Välskärin kertomuksia osoittaa hänet myös vakavamman historiallisen kerronnan taitajana.

Mika Waltarin “Sinuhe egyptiläinen” (1945) on maailmanlaajuisesti tunnetuin suomalainen historiallinen romaani. Teos sijoittuu muinaiseen Egyptiin, ja siitä tuli kansainvälinen menestys, joka on käännetty kymmenille kielille — se valittiin vuonna 2017 järjestetyssä yleisöäänestyksessä yhdeksi kahdesta “vuosisadan kirjaksi”. Waltari rakensi Egyptin-kuvauksensa laajan lähdeaineiston pohjalle, ja juuri tarkka historiallinen tausta on yksi syy siihen, miksi teos on kestänyt lukemista niin hyvin.

Väinö Linnan “Tuntematon sotilas” (1954) sijoittuu jatkosotaan ja luetaan usein historialliseksi sotaromaaniksi, vaikka se ilmestyessään käsitteli kirjoittajalleen vielä lähimenneisyyttä — hyvä esimerkki siitä, miten raja historiallisen romaanin ja aikalaiskuvauksen välillä siirtyy ajan kuluessa: nykylukijalle teos näyttäytyy selvästi historiallisena, vaikka se ei sitä ilmestyessään ollut. Teoksen ei-sankarillinen, tavallisen sotilaan näkökulmasta kerrottu kuvaus jatkosodasta herätti ilmestyessään joulukuussa 1954 kiivaan julkisen kiistan, koska se poikkesi ajan idealisoiduista sotakuvauksista ja koska sotasyyllisyyskysymykset olivat vielä tuoreessa muistissa.

Mika Waltarin ura osoittaa myös, ettei historiallinen romaani ollut hänelle kertaluonteinen kokeilu: Sinuhen lisäksi hän kirjoitti muita muinaiseen aikaan sijoittuvia teoksia, kuten Egyptiin ja antiikin maailmaan sijoittuvat romaaninsa, ja rakensi niistä pitkän, tunnetun tuotannon historiallisen fiktion parissa. Tämä laaja tuotanto on yksi syy siihen, miksi Waltaria pidetään Suomen kansainvälisesti tunnetuimpana historiallisen romaanin kirjoittajana, ja miksi hänen teoksiaan luetaan edelleen laajasti myös Suomen rajojen ulkopuolella vuosikymmeniä niiden ilmestymisen jälkeen.

Mistä historiallisesta romaanista kannattaa aloittaa?

Muinaiseen Egyptiin ja laajaan elämäntarinaan halajavalle Sinuhe egyptiläinen on luonteva ensimmäinen valinta: se on samaan aikaan seikkailu, rakkaustarina ja aikansa yhteiskunnan kuvaus. Suomen omaan historiaan tutustuvalle Topeliuksen Välskärin kertomuksia avaa näkymän 1600–1700-lukujen Suomeen tavalla, joka yhdistää seikkailun ja historiallisen tarkkuuden — ja koska teos ilmestyi alun perin jatkokertomuksena sanomalehdessä, se on rakenteeltaan luontevasti lyhyempiin osiin jaettavissa myös nykylukijalle.

Lähempään historiaan ja sotavuosiin kiinnostuneelle Tuntematon sotilas tarjoaa realistisen, ilman kaunistelua kirjoitetun kuvauksen jatkosodasta. Kaikkien näiden yhteinen vahvuus on siinä, että ne eivät vaadi etukäteistietoa aikakaudesta — historiallinen tausta avautuu tarinan mukana, ei sen esteenä.

Sarjaa tai useamman kirjailijan tuotantoa vertaillessa huomaa nopeasti, että sama historiallinen tapahtuma voi näyttäytyä hyvin erilaisena riippuen siitä, kenen näkökulmasta se kerrotaan — sotilaan, siviilin vai vallanpitäjän. Tämä näkökulmien moninaisuus on yksi historiallisen romaanin suurimmista vahvuuksista verrattuna yhteen ainoaan historiankirjaan.

Historiallista romaania kannattaa lukea myös rinnakkain: kun on lukenut yhden aikakauden kuvauksen, on usein kiinnostavaa verrata sitä toiseen samaan aikaan sijoittuvaan teokseen tai jopa faktapohjaiseen historiankirjaan aiheesta. Tällä tavalla huomaa nopeasti, missä kohtaa kirjailija on täyttänyt tiedon aukkoja kuvittelulla ja missä hän on nojannut tunnettuihin tapahtumiin — ja se tekee lukukokemuksesta usein entistä palkitsevamman.

Sarjamuotoiseen historialliseen romaaniin kannattaa tarttua ensimmäisestä osasta, jos sellainen on olemassa: aikakauden maailma ja henkilögalleria rakentuvat usein juuri ensimmäisessä osassa, ja myöhemmät osat nojaavat tähän pohjatyöhön. Romaanin yleissivu auttaa hahmottamaan, miten historiallinen romaani suhteutuu muihin alalajeihin, ja dekkarin sivu avaa lisää sitä, miltä historiallinen rikosromaani tyypillisesti näyttää, jos etsii vielä laajempaa lukulistaa.