Fantasiakirjallisuus

Mitä fantasiakirjallisuus tarkoittaa?

Fantasiakirjallisuus käsittelee arkikokemuksen ylittäviä, yliluonnollisia tapahtumia: toisia maailmoja, taikuutta ja olentoja, joita ei todellisuudessa ole olemassa. Kirjallisuudentutkija C. N. Manloven mukaan fantasia on fiktiota, joka herättää ihmeellisyyden tunteen ja sisältää olennaisena osana yliluonnollisia tai mahdottomia maailmoja, olentoja tai esineitä. Toisin kuin tieteiskirjallisuudessa, fantasian yliluonnolliset elementit eivät nojaa tieteelliseen selitykseen — velho loitsii loitsun, ei ohjelmoi sitä.

Fantasia ei ole vain yksi yhtenäinen tyylilaji vaan kattaa laajan kirjon: lapsille suunnatuista kuvakirjoista ja saduista aikuisille tarkoitettuihin, monisatasivuisiin eeposmaisiin sarjoihin. Yhteistä kaikelle fantasialle on kuitenkin se, että kertomuksen maailma toimii toisilla säännöillä kuin arkitodellisuutemme, ja lukija hyväksyy nämä säännöt tarinan ajaksi.

Fantasian juuret ovat kansanperinteessä ja saduissa, joissa yliluonnolliset tapahtumat kuuluivat kertomuksen luonteeseen jo kauan ennen kuin fantasia vakiintui omaksi, tunnistettavaksi kirjallisuudenlajikseen. Moni myöhempi fantasiakirjailija onkin ammentanut suoraan oman kulttuurinsa myyteistä ja kansanrunoudesta: hirviöt, jumalhahmot ja taikaesineet ovat siirtyneet suullisesta perinteestä painettuun fantasiaan lähes sellaisenaan, vain kertojan äänen ja rakenteen muuttuessa matkan varrella.

Mitkä ovat fantasiakirjallisuuden tunnusmerkit?

Taulukon tunnusmerkit sopivat parhaiten niin kutsuttuun eeposfantasiaan (epic fantasy), joka on lajin tunnetuin ja laajimmalle levinnyt muoto. Fantasialla on kuitenkin lukuisia alalajeja: kaupunkifantasia sijoittaa yliluonnollisen nykyaikaiseen kaupunkiin, satufantasia nojaa perinteisen sadun rakenteisiin ja synkempi kauhufantasia sekoittaa lajiin kauhun keinoja. Yhteistä kaikille alalajeille on silti sama perusasetelma: maailma, jossa taika tai myytti on todellinen osa arkea.

Ketkä kirjoittavat fantasiaa Suomessa?

Suomalaisen fantasian juuret ulottuvat Kalevalaan, Elias Lönnrotin kansanrunoista kokoamaan kansalliseepokseen, joka ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1835 ja laajennettuna vuonna 1849. Kalevalan maailma — Väinämöisen taiat, Sammon taonta, matka pimeään Pohjolaan — on täynnä samaa myyttis-yliluonnollista ainesta kuin varsinainen fantasiakirjallisuus, ja se on tunnetusti innoittanut fantasiakirjailijoita myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia fantasian tekijöitä on Tove Jansson, jonka Muumit elävät omassa, arkitodellisuudesta poikkeavassa laaksossaan yliluonnollisten hahmojensa — muumipeikkojen, hattivattien ja Mörön — keskellä. Muumikirjoja ilmestyi vuosina 1945–1970, ja niiden fantasiamaailma on rakennettu niin huolella, että se toimii sekä lapsi- että aikuislukijalle. Nykykirjailijoista Johanna Sinisalo voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2000 fantasiaromaanillaan “Ennen päivänlaskua ei voi”, ja myös Leena Krohnin tuotannosta löytyy runsaasti fantasian ja spekulatiivisen fiktion ainesta. Sinisalon palkinto oli merkittävä osoitus siitä, että fantasia voi olla myös vakavasti otettavaa, kirjallisesti kunnianhimoista taidetta eikä vain viihteellistä seikkailukirjallisuutta — kolme hyvin erilaista kirjoittajaa, jotka silti kaikki lukeutuvat kotimaisen fantasian keskeisiin nimiin.

Fantasia elää Suomessa myös lastenkirjallisuuden puolella vahvana: kuvakirjat, joissa tavalliset eläimet tai esineet saavat yliluonnollisia piirteitä, ovat suosittu tapa tuoda fantasian keinot pienimmillekin lukijoille. Lastenkirjat-sivulla käsitellään tarkemmin, miten fantasia ja lastenkirjallisuus kietoutuvat yhteen esimerkiksi Mauri Kunnaksen kuvakirjoissa.

Suomalaisen fantasian erityispiirteenä on usein pidetty sen kytköstä pohjoiseen luontoon ja kansanperinteeseen: metsä, järvi ja vuodenaikojen vaihtelu toistuvat monen kirjailijan maailmoissa omana, tunnistettavana tunnelmanaan, vaikka tarina sijoittuisikin täysin kuvitteelliseen paikkaan. Tämä erottaa kotimaista fantasiaa monesta kansainvälisestä esikuvastaan, joissa maasto ja ilmasto ovat usein selvemmin lainattuja keskiaikaisesta Euroopasta.

Fantasia elää Suomessa myös aikuisille suunnatussa kaunokirjallisuudessa vahvana, vaikka laji mielletäänkin usein ensisijaisesti lasten ja nuorten kirjallisuudeksi. Aikuisille suunnattu fantasia käsittelee usein samoja teemoja kuin muukin aikuisten kaunokirjallisuus — valtaa, moraalia, ihmissuhteita — mutta tekee sen kuvitteellisen maailman kautta, mikä antaa kirjailijalle vapauden liioitella tai etäännyttää käsiteltävää aihetta tavalla, joka realistisessa kertomuksessa voisi tuntua liian raskaalta.

Mistä fantasiakirjallisuudesta kannattaa aloittaa?

Kotimaisesta fantasiasta luontevin aloituspiste on Tove Janssonin Muumit: sarja kannattaa aloittaa julkaisujärjestyksessä ensimmäisestä osasta, jolloin laakson maailma ja sen asukkaat avautuvat vähitellen. Kalevalaan tutustuminen puolestaan kannattaa aloittaa tiivistetystä tai nuorille suunnatusta laitoksesta, sillä alkuperäinen runomuotoinen teksti voi tuntua raskaalta ilman aiempaa kosketusta vanhaan kansanrunouteen. Moni löytää Kalevalan tarinat helpommin lähestyttäviksi, kun tutustuu ensin yksittäisiin, tunnetuimpiin jaksoihin — esimerkiksi Sammon taontaan tai Väinämöisen ja Joukahaisen kilpalauluun — kokonaisen eepoksen sijaan.

Kansainvälisestä fantasiasta Harry Potter -sarja on tunnetuin ja helposti lähestyttävin aloituspiste: seitsenosainen sarja etenee lukijan ja päähenkilöiden ikääntyessä yhdessä, joten ensimmäinen osa sopii nuoremmallekin lukijalle ja sarja syvenee osa osalta. Sarja on myydyimpiä fantasiakirjasarjoja koko maailmassa ja on tehnyt fantasiasta monelle nuorelle lukijalle ensimmäisen genren, johon tutustua. Sarjan suosio on myös tuonut fantasiakirjallisuuden pariin lukijoita, jotka eivät aiemmin pitäneet itseään erityisen kiinnostuneina lajista.

Fantasian lukemisessa kannattaa muistaa, että laji jakautuu moneen suuntaan: osa fantasiasta on suunnattu selkeästi lapsille ja nuorille, osa taas aikuisille ja rakentuu monisatasivuisiksi sarjoiksi, joissa yksi kirja ei vielä anna kokonaiskuvaa maailmasta. Kannattaa siis valita ensimmäinen teos sen mukaan, hakeeko lyhyempää, itsenäistä lukukokemusta vai onko valmis sitoutumaan pitkään sarjaan — tieteiskirjallisuuden sivu auttaa hahmottamaan, missä kohtaa fantasia muuttuu tieteiskirjallisuudeksi, jos yliluonnollisen sijaan kiinnostaa enemmän tulevaisuus ja teknologia.

Uudelle lukijalle kannattaa myös muistuttaa, ettei fantasian tarvitse tarkoittaa raskasta, satasivuista aloitusta: moni sarja on rakennettu niin, että ensimmäinen osa toimii itsenäisenä tarinana, vaikka maailma laajenisikin ja syvenisikin myöhemmissä osissa. Jos ensimmäinen kirja tuntuu vieraalta tai maailman säännöt hämmentävät, kannattaa antaa tarinalle muutama luku aikaa asettua ennen kuin päättää, onko laji itselle sopiva — fantasian maailmat avautuvat usein vasta, kun niiden omat säännöt on sisäistänyt kunnolla.