Lastenkirjat

Mitä lastenkirjat tarkoittaa?

Lastenkirjallisuus on lapsille suunnattua kirjallisuutta, jonka kieli, aiheet ja kerronnan tapa on sovitettu lapsen ikätasoon. Nimitystä käytetään yleensä kirjallisuudesta, joka on tarkoitettu suurin piirtein alle yhdeksänvuotiaille; sitä vanhemmat lukijat siirtyvät vähitellen nuortenkirjallisuuden pariin, jossa aiheet ja kerronta monimutkaistuvat. Kuvakirja — teksti ja kuvat yhdessä — on lastenkirjallisuuden oma alalajinsa ja suunnattu pääasiassa vielä lukemaan oppimattomille tai vasta lukemaan opetteleville lapsille.

Lastenkirjallisuuden sisällä ikähaarukka on itse asiassa varsin laaja: kuvakirja alle kouluikäiselle, ensimmäinen oma lukukirja juuri lukemaan oppineelle ja pidempi, luvuittain etenevä lastenromaani jo sujuvasti lukevalle koululaiselle ovat kaikki saman kattokäsitteen alla, vaikka niiden pituus ja kielen vaativuus eroavat huomattavasti toisistaan. Tästä syystä “lastenkirja” ei kerro yksinään paljoakaan siitä, minkä ikäiselle teos sopii — kannattaa aina katsoa tarkemmin, onko kyse kuvakirjasta, ensilukemistosta vai pidemmästä lastenromaanista.

Suomalaisen lastenkirjallisuuden juuret ulottuvat kauas: Mikael Agricolan aapinen “Abckiria” vuodelta 1543 on ensimmäinen suomenkielinen lapsille suunnattu teos, vaikka kyse ei vielä ollut varsinaisesta kertomakirjallisuudesta. Ensimmäinen kokonaan suomalaisen tekijän kirjoittama ja kuvittama lastenkirja oli Zacharias Topeliuksen satukokoelma “Sagor” vuodelta 1847. Uusi vaihe suomalaisessa lastenkirjallisuudessa koitti 1850-luvun puolivälissä, kun suomeksi ilmestyi ensi kertaa Topeliuksen omien satujen lisäksi myös H. C. Andersenin ja Grimmin veljesten satuja.

Tästä eteenpäin suomalainen lastenkirjallisuus on kasvanut vaiheittain: 1900-luvun alkupuolella lastenkirjat olivat usein selkeän opettavaisia, kun taas sotien jälkeisenä aikana kerrontaan tuli enemmän tilaa mielikuvitukselle ja lapsen omalle näkökulmalle. Tove Janssonin Muumit 1940-luvulta lähtien edustivat tässä kehityksessä käännekohtaa: fantasiamaailma ei enää palvellut vain opetusta, vaan tarjosi lapselle myös tunnelmaa, huumoria ja tilaa käsitellä vaikeitakin tunteita turvallisen tarinan kehyksessä.

Mitkä ovat lastenkirjojen tunnusmerkit?

Ketkä kirjoittavat lastenkirjoja Suomessa?

Tove Jansson loi Muumit, joiden ensimmäinen kirja “Muumit ja suuri tuhotulva” ilmestyi 1945; Muumikirjoja julkaistiin aina vuoteen 1970 saakka, ja niiden yhdistelmä fantasiaa, lämpöä ja hienovaraista melankoliaa on tehnyt sarjasta suomalaisen lastenkirjallisuuden kansainvälisesti tunnetuimman viennin. Mauri Kunnas puolestaan on tehnyt uransa kuvakirjojen tekijänä: hänen ensimmäinen Koiramäki-kirjansa “Koiramäen talossa” ilmestyi 1980, ja siitä lähtien hän on kuvittanut ja kirjoittanut kymmeniä kirjoja, joissa koirahahmot elävät suomalaista maalaiselämää tai historiallisia tapahtumia, kuten viikinkiaikaa, lapsille sopivassa muodossa.

Suomalaisen lastenkirjallisuuden perustajana pidetään Zacharias Topeliusta, jonka lukuisat satukokoelmat 1800-luvun puolivälistä lähtien loivat pohjan kotimaiselle lasten- ja nuortenkirjallisuudelle kokonaisuudessaan. Topeliuksen satujen perinne — luonnon, kansanperinteen ja opettavaisen sävyn yhdistäminen — näkyy edelleen monen myöhemmän suomalaisen lastenkirjailijan tuotannossa, vaikka aiheet ja kerrontatavat ovat vuosikymmenten myötä uudistuneet.

Kansainvälisistä lastenkirjailijoista ruotsalainen Astrid Lindgren on yksi luetuimmista: hän loi muun muassa Peppi Pitkätossun, Melukylän lapset ja Vaahteramäen Eemelin, ja hänen teoksiaan on käännetty yli 60 kielelle. Lindgrenin tuotanto on ollut merkittävä esikuva myös suomalaisille lastenkirjailijoille siinä, miten se yhdistää seikkailun, huumorin ja lapsen näkökulman vakavampaankin sisältöön.

Suomalaisen lastenkirjallisuuden nykykenttä on laaja ja monimuotoinen: mukana on sekä kuvakirjan tekijöitä, jotka vastaavat itse myös kuvituksesta, että kirjoittajia, jotka työskentelevät kuvittajan kanssa parina. Moni sarja, kuten Tatu ja Patu -kirjat, on syntynyt juuri tällaisesta työparista, jossa teksti ja kuvitus on suunniteltu alusta asti yhdessä. Tämä yhteistyön perinne erottaa lastenkirjallisuuden monesta muusta kaunokirjallisuuden lajista, joissa kuvitusta ei useinkaan tarvita lainkaan.

Mistä lastenkirjoista kannattaa aloittaa?

Kotimaisista klassikoista Muumit kannattaa aloittaa julkaisujärjestyksessä ensimmäisestä kirjasta, jolloin laakson maailma ja sen asukkaat — muumipeikko, Nuuskamuikkunen, Pikku Myy ja muut — tulevat tutuiksi vähitellen. Muumikirjat-sivu listaa koko sarjan julkaisujärjestyksessä. Mauri Kunnaksen kuvakirjoista sopii aloittaa mistä tahansa Koiramäki-sarjan osasta, sillä kirjat toimivat itsenäisinä tarinoina, vaikka samat hahmot ja miljöö toistuvatkin kirjasta toiseen.

Kansainvälisistä klassikoista Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu -kirjat ovat toimiva aloitus lapselle, joka kaipaa reipasta ja sääntöjä rikkovaa päähenkilöä, kun taas rauhallisempaa tunnelmaa etsivälle Lindgrenin Melukylän lapset -kirjat sopivat paremmin. Suomalaisen ja kansainvälisen lastenkirjallisuuden yhdistäjänä toimii Tatu ja Patu -sarja, joka on löytänyt lukijoita myös Suomen rajojen ulkopuolella samaan tapaan kuin Muumitkin aikanaan.

Kevyempää, jännittävämpää lukemista vanhemmalle lastenkirjallisuuden lukijalle tarjoaa R. L. Stinen Goosebumps-sarja, joka aloitettiin 1986 ja on kasvanut yli 60 osan mittaiseksi: kirjat on tarkoitettu tuomaan lievää, hallittua jännitystä lastenkirjallisuuden pariin ilman varsinaisen kauhukirjallisuuden raskautta, ja niiden lyhyet luvut ja nopea juoni sopivat hyvin myös vasta itsenäisesti lukemaan innostuneelle.

Lastenkirjan valinnassa kannattaa luottaa lapsen omaan kiinnostukseen enemmän kuin ikäsuositukseen: osa lapsista nauttii toistuvista, turvallisista sarjoista, kun taas toiset innostuvat vaihtelevammasta tarjonnasta. Ääneen lukeminen toimii hyvänä siltana myös silloin, kun kirja on hieman lapsen oman lukutaidon yläpuolella — moni lastenkirjaklassikko on kirjoitettu niin, että se toimii sekä ääneen luettuna että myöhemmin itse luettuna.

Sarjamuotoiset lastenkirjat, kuten Koiramäki tai Tatu ja Patu, ovat monelle perheelle helpoin tapa löytää säännöllistä lukemista: kun ensimmäinen kirja osuu makuun, seuraavat osat ovat helppo hankinta, koska tuttu maailma ja tuttu huumori toistuvat kirjasta toiseen. Toisaalta yksittäiset, itsenäiset kuvakirjat sopivat paremmin silloin, kun etsitään lahjaksi tai kertalukemiseksi tiettyyn tilaisuuteen sopivaa teosta, esimerkiksi joulua tai muuta juhlaa käsittelevää kirjaa.

Kirjaston lastenosasto on usein paras paikka aloittaa, jos oma lukulista tuntuu hukkuvan tarjonnan paljouteen: kirjastonhoitajat osaavat tyypillisesti suositella ikätasoon ja kiinnostuksen kohteisiin sopivia teoksia, ja lainaaminen mahdollistaa useamman kirjan kokeilemisen ennen kuin päättää, mistä sarjasta tai kirjailijasta tulee perheen oma suosikki. Moni lapsi myös innostuu lukemisesta juuri silloin, kun saa itse valita kirjaston hyllyltä kiinnostavan kannen tai tutun hahmon — tämä on hyvä muistaa myös silloin, kun aikuinen suosittelee omaa lapsuutensa klassikkoa, joka ei aina puhuttele nykylasta samalla tavalla.