Sarjakuva

Mitä sarjakuva tarkoittaa?

Sarjakuva on esitys, jossa joukko peräkkäisiä kuvia muodostaa yhtenäisen tarinan. Kuvissa saattaa olla kirjoitettua tekstiä puhekuplien ja kuvatekstien muodossa, mutta tekstiä ei välttämättä ole lainkaan — tarina voi edetä pelkän kuvasarjan varassa. Yleisimmät sarjakuvan muodot ovat sanomalehtistripit (yhden tai muutaman ruudun mittaiset päivittäiset sarjat), sarjakuvalehdet ja kokonaiset sarjakuva-albumit.

Sarjakuvan ydin on ruutujen välisessä suhteessa: lukija täydentää mielessään sen, mitä tapahtuu kahden peräkkäisen ruudun välissä. Tämä “hyppy ruudusta toiseen” erottaa sarjakuvan sekä yksittäisestä pilapiirroksesta että kuvakirjasta, jossa kuva ja teksti eivät ole sidottu samalla tavalla peräkkäisiin, rajattuihin ruutuihin.

Sarjakuvan pituus ja julkaisutapa vaihtelevat laidasta laitaan: yksi ruutu voi riittää pilapiirrokseen, muutama ruutu sanomalehtistrippiin ja kymmeniä sivuja kokonaiseen albumiin. Yhteistä kaikille muodoille on se, että kuva kantaa tarinaa vähintään yhtä paljon kuin mahdollinen teksti — moni sarjakuva toimii myös kokonaan ilman sanoja, pelkän ilmeiden ja tilanteiden varassa.

Mitkä ovat sarjakuvan tunnusmerkit?

Sarjakuva, sarjakuvaromaani ja verkkosarjakuva

Sarjakuvan sisällä puhutaan usein erikseen sarjakuvaromaanista, jolla tarkoitetaan kirjamuotoista, taiteellisesti ja kerronnallisesti kunnianhimoista sarjakuvateosta. Termi syntyi erottamaan vaativammat teokset perinteisestä, halvalle sanomalehtipaperille painetusta kertakäyttösarjakuvasta: amerikkalainen Richard Kyle popularisoi ilmauksen “graphic novel” jo 1964, mutta sarjakuva sai laajemmin arvostusta vakavasti otettavana ilmaisumuotona vasta 2000-luvulla. Tunnettuja kansainvälisiä esimerkkejä ovat Art Spiegelmanin “Maus” ja Alan Mooren “Watchmen”.

Internetin myötä sarjakuvalle syntyi myös oma muotonsa, verkkosarjakuva, joka julkaistaan ensisijaisesti verkossa. Suomen Sarjakuvaseuran vuosina 1994-2001 julkaisema NetComics Weekly oli ensimmäinen verkossa julkaistu suomalainen sarjakuva-antologia. 2000-luvulla suosituksi nousi muun muassa Kiroileva siili, joka löysi laajan yleisön vuoteen 2007 mennessä ja siirtyi myöhemmin myös painettuun muotoon. 2010-luvulla Fok_it aloitti bloggina 2009 ja siirtyi 2011 Helsingin Sanomien Nyt-liitteen verkkosivuille, jossa sitä julkaistaan yhä lähes päivittäin — sarjan tunnusmerkkejä ovat väsähtänyt tunnelma ja ilmaan jäävät vitsit. Verkkosarjakuvan etu painettuun nähden on vapaus: ruudun mittasuhteet, väripaletti ja tyyli voivat vaihdella teoksesta toiseen ilman painotekniikan asettamia rajoitteita.

Suomalaisen sarjakuvan historia

Käännössarjakuvaa on ilmestynyt Suomessa jo 1857 lähtien, sveitsiläisen Rodolphe Töpfferin teosten myötä, mutta ensimmäinen kokonainen suomalainen sarjakuva-albumi oli Ilmari Vainion “Professori Itikaisen tutkimusretki” vuodelta 1911.

Varsinaisen suuren yleisönsuosion suomalainen sarjakuva saavutti Ola “Fogeli” Fogelbergin luoman Pekka Puupään myötä: hahmon ensimmäinen strippi ilmestyi Kuluttajain lehdessä vappuaattona 1925, ja Fogelberg piirsi sarjaa peräti 27 vuoden ajan vuoteen 1952 saakka. Suosion huipulla, 1940- ja 1950-lukujen taitteessa, Pekka Puupää -kirjoja myytiin noin 70 000 kappaletta — valtava määrä ajan suomalaisessa mittakaavassa.

Kansainvälisesti tunnetuin suomalainen sarjakuva syntyi, kun Tove Jansson alkoi piirtää Muumi-sarjakuvaa: sopimus solmittiin vappuaattona 1952, ja Lontoon iltapäivälehti Evening News alkoi julkaista Muumi-strippiä englanniksi syyskuussa 1954. Sarja levisi parhaimmillaan noin 40 maahan ja tavoitti arviolta 20 miljoonaa lukijaa — myöhemmin Tove Jansson jätti päävastuun sarjakuvasta veljelleen Lars Janssonille. Toinen suomalaisen sarjakuvan klassikko on Tarmo Koiviston Mämmilä, joka on kuvannut suomalaista arkea vuosikymmenten ajan.

Suomalaisen sarjakuva-alan arvostusta osoittavat myös sen omat palkinnot: Puupäähattu on jaettu vuodesta 1972, Sarjakuva-Finlandia vuodesta 2007 ja käännössarjakuvalle myönnettävä Herra Koipeliini vuodesta 2010.

Ketkä kirjoittavat sarjakuvaa Suomessa?

Nykypäivän suomalaisesta sarjakuvasta puhuttaessa nousevat esiin ennen kaikkea Pertti Jarlan Fingerpori ja Jussi “Juba” Tuomolan Viivi ja Wagner. Fingerpori alkoi ilmestyä Helsingin Sanomissa 5.2.2007, ja sen ensimmäinen albumikokoelma julkaistiin vuotta myöhemmin; sarja kuvaa fiktiivisen Fingerporin kaupungin asukkaita sanaleikkien ja absurdin huumorin keinoin, ja monet sen stripeistä ovat levinneet laajalti myös sosiaalisessa mediassa. Viivi ja Wagner puolestaan alkoi ilmestyä Helsingin Sanomissa lokakuussa 1997: strippi kertoo opiskelija Viivistä ja hänen työttömästä sikakumppanistaan Wagnerista, ja siitä on tullut yksi Suomen tunnetuimmista aikuisyleisölle suunnatuista sarjakuvista.

Muita nykyisiä tunnettuja tekijöitä on Ilkka Heilä, joka piirtää B. Virtanen -sarjakuvaa. Mauri Kunnas mainitaan usein myös sarjakuvan yhteydessä, vaikka hänen tuotantonsa koostuu ensisijaisesti kuvakirjoista — kuvitustyyli ja huumori ovat kuitenkin monella tapaa sukua sarjakuvan perinteelle.

Mistä sarjakuvasta kannattaa aloittaa?

Suomalaisen sarjakuvan historiaan tutustuvalle Pekka Puupää on luonteva lähtökohta: hahmo ja sen ajaton, tavallisen suomalaisen arkea kuvaava huumori kertovat samalla paljon 1900-luvun alkupuolen Suomesta. Kansainvälisesti kiinnostuneelle Tove Janssonin Muumi-sarjakuva avaa toisenlaisen näkökulman samaan hahmomaailmaan kuin Muumikirjat — sarjakuvaversio on huomattavasti terävämpi ja aikuisemmalle lukijalle suunnattu kuin kuvakirjat tai romaanit.

Nykysarjakuvasta kiinnostuneelle Fingerpori ja Viivi ja Wagner ovat helpoin tapa aloittaa, sillä molemmat julkaisevat yhä uusia strippejä ja niiden albumeita löytyy laajasti kirjastoista ja kirjakaupoista. Kumpikin sopii lukijalle, joka pitää tiiviistä, yhden ruudun tai stripin mittaisesta huumorista ja suomalaisen arjen kommentoinnista.

Sarjakuvaa kannattaa lähestyä myös sen mukaan, minkälaista huumoria tai tarinankerrontaa etsii: kuvakirjat-sivu sopii, jos etsii lapselle suunnattua, kuvavetoista lukemista, kun taas kaunokirjallisuus-sivu avaa laajemman kartan proosamuotoiseen kerrontaan. Moni lukija liikkuu vapaasti sarjakuvan ja muun kirjallisuuden välillä, sillä molemmat tavat kertoa tarina — kuvin ja sanoin, tai pelkin sanoin — täydentävät toisiaan.

Verkosta lukemista aloittavalle Fok_it on helppo tapa tutustua nykysarjakuvaan ilman kirjahankintaa, sillä sitä julkaistaan yhä lähes päivittäin Helsingin Sanomien Nyt-liitteen verkkosivuilla. Painettuun albumiin tarttuvalle kannattaa valita ensin yksi tuttu hahmo tai maailma — esimerkiksi Fingerpori tai Viivi ja Wagner — ja lukea muutama albumi peräkkäin ennen kuin siirtyy toiseen sarjaan: monen stripin huumori avautuu parhaiten, kun hahmot ja niiden toistuvat asetelmat ovat jo tuttuja.